lauantai 29. lokakuuta 2011

Varo!

Varoituskylttien ja -tarrojen määrän perusteella tässä maassa ei koskaan tapahdu onnettomuuksia, eikä kukaan ikinä liukastu tai kompastu. Valtiovierailu Agentti Apamadon kanssa vei meidät Hamiltonista Torontoon bussilla ja junalla. Matkamme aikana kiinnitimme huomiota moneen turvallisuutta edistävään ratkaisuun, jotka on kehitelty maalaisjärjen puutteen takia.

  1. Matkustimme ensin Hamiltonista Burlingtoniin bussilla, joka oli siis tuollainen pidemmän matkan bussi, eikä rämisevä paikallisbussi. Sisään kivutessamme jokaista askelmaa koristivat räikeät varoitustarrat: "varokaa portaita, älkää kompastuko". Varoitustarra oli myös kuskia varten askelmalla, joka johti kuljettajan istuimelle. Eikö riittäisi vaikka sellainen mustakeltaraidallinen tarra portaasta varoittamassa? Ei. Joka askelmasta tulee erikseen varoittaa sanallisesti.
  2. Bussista siirryimme Torontoon meidät vieneeseen junaan. Junan seiniä koristi paniikkinauha. Sitä koskettamalla hälytys sairaskohtauksen tai ahdistelun tai muun hätätilanteen takia välittyy junan henkilökunnalle. Muistattekos, miten paikallisjunissa Suomessa hätäjarru on junavaunun molemmissa päissä? Täällä koko vaunu on yhtä hätäjarrua, jotta siihen varmasti ylettyy, eikä tarvitse esimerkiksi kenekään kävellä kahta askelta hälytystä tekemään. Tosi turvallista!
  3. Matkalla rautatieasemalta takaisin kotiin paikallisbussilla havaitsimme paikallisbussien kansanterveyttä edistävän vaikutuksen. Bussi oli tavanomaisten varoitustarrojen lisäksi (älä seiso kuljettajan näkökentässä, ei ruokaa, ei juomaa..) koristeltu paljon vakavammista asioista varoittavilla julisteilla. Meitä varoiteltiin tupakoinnin haittavaikutuksista, tatuointien vaarallisuudesta (koskaan ei tiedä minkä taudin niistäkin neuloista saa), kiroilusta (moista käytöstä ei suvaita busseissa, ja se satuttaa toisia ihmisiä henkisesti jos niille kiroilee) ja toki sukupuolitaudeistakin muistutettiin. Ei siis tarvita seksivalistusta tai terveystietoa kouluissa, kun lapset kulkevat kouluun paikallisbussilla. Kätevää!
  4. En muista olenko kertonut crossing guardseista aiemmin, ehkä olen, ehkä en, so not. Täällä suosituilla koulureiteillä on tienylityspaikkoja vahtimassa ns. crossing guardseja. He ovat yleensä eläkeläisiä, jotka aamuisin ja iltapäivisin noin tunnin ajan seisovat tienristeyksessä, ja jos joku haluaa ylittää tien, he pysäyttävät liikenteen STOP-merkkinsä voimalla, jotta lapset ja aikuisetkin voivat turvallisesti ylittää tien. Toinen vaihtoehto olisi opettaa lapsille, että ennen tienylistystä pitää katsoa oikealle ja vasemmalla (ja vielä kerran oikealle!). Jälleen kerran, maalaisjärjen puutteen vaikutuksesta, tämäkin tehtävä on ulkoistettu, ja tienylityksen turvallisuus on eläkeläisten harteilla. Täällä ei sitten varmasti koskaan jää lapsia autojen alle, eikö niin? Niin. Pä.
Lisäys näin jälkikäteen (1.11.11): Täällä Kanadassa liikenne on ihan eri mittaluokassa kuin Suomessa. Eipä täällä isommassa kaupungissa niin vaan pääsekään tien yli, ja monessa paikassa Crossing Guardsit ovat kyllä tarpeen. Tai, toisaalta ovat, toisaalta eivät. Tosi harva lapsi näyttää kävelevän kouluun, suurin osa saa kyydin vanhemmilta tai menee koulubussilla. Eläkeläismiehiä myös sijoitellaan hassuihin paikkoihin, esimerkiksi työmatkani varrella on kaksi tienylistyspistettä, joissa on liikennevalot ja lisäksi crossing guard. Kyllä niiden teiden yli pelkästään valojen avullakin taitaisi päästä. 

Toinen juttu on tuo koululaisten ikä - täällähän lapset menevät kouluun jo vissiin 4-vuotiaana. Eihän sen ikäinen totta tosiaan osaa itse kulkea liikenteessä, saati sitten ylittää turvallisesti tietä. Se onkin sitten jo ihan toinen juttu, että miksi koulu pitää aloittaa niin nuorena..

Se niistä kohteliaista kanadalaisista..

Agentti Apamadon lomamatka ja virallinen valtiovierailu on kohta ohi. Shoppailtiin paljon, käytiin Torontossa, oltiin tosi varovaisia varoituskylttien ansiosta, ja syötiin kaikki lapsille tarkoitetut Halloweenkarkit. AA ne kyllä oikeasti kaikki söi.

Olimme eilen vaatekaupassa viimeisellä ostosreissulla, ja Agentti sujautti ylleen paidan vaaterekkien välissä, sillä sovituskoppiin oli niin kovin pitkä matka. Lähistöllä ollut kanadalaisnainen sitä sitten päivitteli, että eikö Agentin ollut kylmä siinä käytävällä pelkässä topissa, mikä oli siis kanadalainen tapa sanoa, että laita nyt jotain päälle ettet ole ihan alasti. Tätsä jatkoi juttua mumisten, että hänen tyttärensäkin on huorahtava. Yleensä Kanadassa ihmisiä, joiden tyylistä tai tavasta olla ei pidetä, kutsutaan poliittisesti korrektiin sävyyn "erilaisiksi" tai "mielenkiintoisiksi". Olinkin sangen järkyttynyt kun ystävääni ja Suomen valtion edustajaa kutsuttiin huorahtavaksi, ja vielä päin naamaa.

Tänään lentokenttäreissun jälkeen olisi tiedossa Halloweenbileet. Asuni on jo melkein valmiina, mutta Keith ei halua tulla bilettämään kanssani. Mikään ei ole sen ihanampaa kuin pukeutua kummalliseen tai hassuun asuun, miksei Keith sitä ymmärrä?! Casual Fridayn pitäisi mielestäni olla naamiaisasupäivä jokaisessa työpaikassa. Äänestäkää Maiju presidentiksi, ja tämäkin unelma toteutuu!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kaikkien kauan ja hartaasti odottama tilannekatsaus

Tulin töihin kotiorjuutta pakoon, ja nyt on sitten aikaa kirjoitella blogiinkin. Kotona olen passannut vierastamme hiki hatussa niin, ettei aikaa ole jäänyt edes nukkumiselle, saati sitten netissä roikkumiselle. Eilenkin jouduin salaa syömään vessassa, orjapiiskuri kun ei anna minun istua alas ja syödä kunnolla. Kamalaa tämä tälläinen!

Ei vaan, on ihanaa saada vieraita, ja Suomesta erityisesti. Agentti Apamadon vierailun kohokohtia ovat olleet  karkkituliaiset Suomesta, ruisleipätuliaiset Suomesta, ja suomenkielellä kiroilu ruokakaupassa täyteen ääneen. Tuntuu uskomattoman vapauttavalta puhua kielellä, jota muut eivät (toivottavasti) ymmärrä. Yleensä olen täällä se osapuoli, joka ei ymmärrä arabiaa tai kiinaa tai mitä kieliä ihmiset sitten puhuvatkaan, mutta perjantai-iltana paikallinen ruokakauppa joutui hämmästyksen valtaan kun AA:n kanssa kiroilimme kuin kuppaiset merimiehet. Moista kieltä en käyttäisi Suomessa missään, mutta jostain syystä kokemus oli hyvin vapauttava. Suosittelen. Tulkaa ihmeessä kiroilulomalle tänne Kanadaan kokeilemaan, miltä tuntuu päästää rumia kirosanoja suustaan kenenkään sitä ymmärtämättä!

Koulua ei tällä viikolla ole lainkaan, vaan olemme kaikki lukulomalla. Tulinkin näin tiistaiaamun kunniaksi sitten töihin muutamaksi tunniksi, ja toistaiseksi olen kahdessa tunnissa onnistunut rikkomaan käsienpesualtaan hienon poljinmekanismin (vettä saa kontrolloitua altaan alla olevilla polkimilla, jottei likaisilla labrakäsillä tarvitse koskettaa hanaa) ja päässyt todistamaan hienon, uuden lasirakennuksemme käsittämättömän huonoa suunnittelua.Tullessani aamulla töihin toinen ulko-ovista puuttui, sillä se, kuten suurin osa koko rakennuksesta, on lasista. Sellaista kuulemma sattuu lasirakennuksissa, että yhtäkkiä seinät tai ovet katoavat, ihan normimeininkiä. Kesällähän täältä yhtenä päivänä tippui lasiseinä aulaan kolmannesta kerroksesta, ja porraskäytävän lasiseinä tippui pari kuukautta myöhemmin. Ei ole tainnut kellään käydä mielessä, että vaikka lasirakennus ehkä näyttää kivalta (ei edes näytä, mutta ehkä jonkun mielestä näyttää), lasi ei välttämättä ole maailman kestävin materiaali. Porsaita labran oomme kaikki, lasitalossa, Pahan Suden hampaiden ulottuvilla. Mielummin asustaisin tiilitalossa, sellaisessa oikeasti tiilisessä. Kanadalaiset tiilitalothan ovat, kuten valtiovieraileva Agentti Suomesta on matkallaan huomannut, lastulevystä tai mistä lie, ja siihen päälle sitten laitetaan koristeeksi vähän tiiliä. Vähän niinkuin palaneen kakun pelastamista nonparelleilla. Eihän kukaan huomaa, että kakku paloi, jos siihen päälle laitetaan ihania värikkäitä koristeita. Sama meininki täällä, mutta talojen kanssa. Ja kaiken muunkin.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Valtiovierailua odotellessa

Suomen edustaja tulee loppuviikosta tänne Kanadaan jokavuotiselle valtiovierailulle. Eli siis saan kaverin kylään, ja vielä syyslomaviikon ajaksi, jee! Tarkoitus olis käydä shoppailemassa, ja kummitustarinoita kuuntelemassa, ja anoppilassa todistamassa, etten ole hullu, vaan että kaikki suomalaiset ovat tälläisiä. Minun piti kiillottaa palatsini edustuskuntoon viikonloppuna, mutta yhtäkkiä olinkin kuumeinen ja tärisin vilusta vaikka päällä oli sata villapaitaa. Jotain sain sentään tehtyä viikonlopun aikana - ostin Larsille Halloweenasun!


Lars on ihana kurpitsakissa. Oma Halloweenasu on edelleen olemassa vain ajatuksissani. Naapuruston lapsia varten ostin jo Halloweenkarkkeja, mutta vahingossa... avasin jo molemmat ostamani karkkilaatikot, joten voi olla, ettei lapsille jää mitään. Voi harmi.

Olen tähän mennessä tutoroinut kahta ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Olen vaitiolovelvollinen, mutta sehän ei toki tarkoita sitä, ettenkö voisi kirjoittaa sessioista vieraalla kielellä blogiini. Molemmat oppilaani ovat melko hyvin menestyviä opiskelijoita, mutta toisinaan eteen tulevat kysymykset hämmästyttävät ja kummastuttavat. Lauantaina oppilaani kysyi, että olenko huolissani siitä, että kemikaalit joko estävät minua saamasta lapsia, tai aiheuttavat syöpää, ja kuolen kun lapseni, siis Lars, on vielä nuori. Hän itse oli huolissaan asiasta, sillä ei ole vielä naimisissa, ja haluaa lapsia, muttei tiedä voiko koskaan saada lapsia valitsemansa uran takia. Tämä tyttö on Kiinasta kotoisin, joten uskoisin hänen altistuvan pahemmille myrkyille käymällä lenkillä kotikaupungissaan kuin koko koulu-uransa aikana Hamiltonissa.

Lenkistä puheen ollen, sain tänään selville, että lenkillä olo on periaatteessa vastoin kaupungin järjestyssääntöjä, sillä jos kävelee jalkakäytävillä, pitää olla tiedossa määränpää mihin on menossa. Jos siis vain lähtee lenkille ja tarkoituksena on kävellä vähän siellä sun täällä, rikkoo tietämättään lakia. Myös jalkakäytävillä seisominen on kiellettyä - pitää olla liikkessä jos haluaa pitää rikosrekisterinsä puhtaana. Jalkakäytävällä seisominen tulkitaan jalkakäytävän tukkimiseksi - ja sitä se toki onkin yli 30%:lle aikuisväestöstä. Itse rikon jalkakäytävälläseisomislakia aina odottaessani bussia. Jos minusta ei kuulu vähään aikaan, olen joutunut vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Pohjois-Suomi

Unohdin mainita kielimiehestä sen verran, että hän ei tiennyt missä Riihimäki sijaitsee. Hän kysyi mistä olen kotoisin, ja kun kotikaupungin nimi ei kuulostanut tutulta, yritin selittää missä Riksu on. Sanoin, että Riksu on radan varressa, suunnilleen tunti pohjoiseen Helsingistä. Tässä vaiheessa kielimiehellä välähti, ja hän iloisena totesi, että aijaa, olet siis jostain Espoon läheltä kotoisin? Jouduin siihen sitten totemaan, että Espootakin pohjoisemmasta, lähes siis Lapista. Kielimies ilmeisesti tutustui Espooseen, ja toinen täällä tapaamani Suomessa vieraillut henkilö oli varsin ihastunut Vantaaseen. Itse en suomalaisena tiennyt, että turisteiksi maahan tulevat kaverit kannattaisi viedä Espooseen ja Vantaalle. Olen tyhmänä raahannut Keithiä Hesaan, Turkuun ja Pohjanmaalle, mutta ensi reissulla menemme sitten varmasti Espooseen ja kenties käymme myös Korsossa.

Ostin tänään imurin. Täällä suurin osa imureista on sellaisia pystyasennossa seisovia, pölypussi on siinä varressa kiinni, eikä putkia ole missään. Kanisteri-imurit, eli tuollaiset tavalliset, tulevat yleensä isolla suutinosalla varustettuna, ja se suutin on painava ja kömpelö, lähinnä kokolattiamattojen putsaamiseen suunniteltu. Meillä ei onneksi ole kokolattiamattoja, eikä tarvetta möhkäleimurille, mutta pienen ja tavallisen imurin löytäminen sitten olikin yllättävän haastavaa. Löytyihän sellainen sitten kuitenkin, ja ajattelin sitä kissan riemuksi tässä kohta kokeilla. Niin ja siis ennen imuriin siirtymistä olen joskus jopa siivonnut täällä, lapion.. ei vaan luudan ja mopin avulla.

Salsatunnilla eilen oli niin hauskaa, että kotiin päästyäni Keith epäili, että jotain on tekeillä hänen selkänsä takana kun olin niin iloinen. Meitä oli kerrankin tanssimassa yhtä monta miestä kuin naista, ja tanssimme koko tunnin, silleen oikeasti. Ei vain opeteltu askelia, vaan tanssittiin. Oli kyllä superhauskaa, vaikken voi väittää olevani hyvä tanssija. Eniten siitä tosin kärsivät ne, joiden varpaille astun, ja joita isken (vahingossa) kyynärpäällä silmään. Anteeksi, ei ollut tarkoitus!

lauantai 8. lokakuuta 2011

Kielimies, osa 2

Päivitys kaikille teille, jotka olette kieli pitkällä odottaneet kielimiesuutisia. Edelleenkään kyseessä ei ole Riksun kaupunginkirjastossa hyllyjen välissä hääräillyt herra, vaan koulun kioskilla töissä oleva mies, joka osaa suomea! Syksyn alussa hän yllätti minut vastaamalla "ole hyvä", kun vahingossa sanoin hänelle "kiitos". Tällä viikolla päätin selvittää, miten ihmeessä hän osaa suomea, vaikka ulkonäöstä päätellen selvästikään ei ole suomalainen.

Kun vihdoin uskaltauduin ihan suoraan kysymään kielimieheltä, että miten kummassa hän osaa suomea, vastaus oli kovin tavanomainen. Tosin eihän salaiset agentit koskaan paljasta peitetarinansa olemassaoloa.. Kielimies on kuulemma asunut 2 vuotta Helsingissä (CIAn vakoojana?), ja siinä sivussa sitten oppinut suomea. Pari päivää tämän mysteerin selviämisen jälkeen kävin taas kioskilla, ja tällä kertaa pääsin yllättämään. Kioskilla oli kiireistä, eikä kielimies juuri ehtinyt katsella asiakkaitaan, joten kun tervehdinkin häntä sanoen "moi", hän taisi äimistyä yhtä paljon kuin minä kuultuani "ole hyvä". Ensijärkytyksen jälkeen hän moikkasi takaisin, joten nyt minulla on virallisesti moikkauskaveri. Tuntuu omituisen kivalta, että voi sanoa jollekin moi, ja että joku moikkaa takaisin. Yleensä kuulen täällä suomea vain lentokentällä Finnairin lähtöselvitystiskillä.

Eilen tutoroin ensimmäistä kertaa tutorurani aikana. Lukukauden alettua kukaan ei kai uskaltanut tulla tutoroitavakseni, sillä nimeni on niin outo! Sori kaima, eihän meidän nimemme mikään outo minun mielestäni ole, mutta paikalliset saavat siitä kyllä kumman. Maizu/Maihu/Maitsu ei edes kuulosta kovin kivalta. Eilen sitten kiinalaistyttö Xi uskaltautui tapaamaan minut kemian merkeissä. Hänen suurin ongelmansa on englanninkieliset kemiaan liittyvät sanat ja nimistö, ja niitä opettamaanhan minä olen tietysti ehkä huonoin mahdollinen valinta, mutta hän tuntui varsin tyytyväiseltä saamaansa harjoitukseen, ja varasi oitis uuden tutorointisession ensi viikolle. Mikähän tässä maassa on vialla, kun ensin sain vapautuksen englanninkurssista, jonka suurin osa syntyperäisistä kanadalaisista joutui käymään, ja nyt sitten opetan englantia toiselle maahanmuuttajalle? Täytyy todeta, että onneksi en ole opettelemassa Xin äidinkieltä, sen verran kiemuraiselta näytti kirjoitettuna typpioksidi kiinaksi (mitä kiinaa se oli, en tiedä). Tuttu NO olikin yhtäkkiä viisi senttiä leveä kiinalainen kirjainrykelmä, josta en tietenkään tajunnut mitään. Xi kuitenkin kehui sitä, miten helppo hänen kielellään on nimetä kemiallisia yhdisteitä, joten vika on siis vain minussa. Mitäs en osaa kiinaa. Nos vemos!

Kiitos!

Thanksgivingviikonloppua tässä vietellään, eli kalkkunat on maanantai-iltaan mennessä syöty tästä maasta sukupuuttoon. Pitkän viikonlopun kunniaksi vietän ison osan lauantaista töissä, tosin tällä kertaa ihan oikeasti töitä tehden. Tietokonehommia varten sain käyttäjätunnukset tällä viikolla 6 kuukauden odottelun jälkeen, mutta labran serverille minulla ei ilmeisesti vieläkään ole asiaa. Valitettavasti en sitten voinut inkubaatioaikoja käyttää kuvankäsittelyyn ja Excelin kanssa pelaamiseen, sillä kaikki tarvitsemani tiedostot ovat serverillä, lukkojen takana. Taitaa toisten nettipankkitileille murtautuminen olla helpompaa kuin töissä tiedostoihin käsiksi pääseminen.

Löysin toisenkin blogia kirjoittavan suomalaisen, joka on eksynyt Kanadaan. En ole muuten sitten ainoa vainoharhainen matkustelija, joka teille raportoi kulttuurierohavaintojaan - ihan samanlaisista jutuista kirjoittaa myös Se Toinen Suomalainen. Hän taitaa olla positiivisempi, sillä valituksen taso ei yllä oman ruikutukseni tasolle, mutta aiheet ovat melko samankaltaisia. Olemme molemmat kirjoittaneet paikallisen pankki- ja kännykkämaailman esihistoriallisuudesta, alkoholikaupan rajoittuneisuudesta (siis miksei sitä bisseä saa ruokakaupasta?!) ja postilaatikoiden kummallisesta asettelusta kauas kotiovelta.

Suomi ja Lakeus kutsuu joulukuussa tätä tallaajaa. Maksoin mielelläni (asiayhteydestä poistettuna tämä lausahdus ei kuulosta mun suusta tulleelta, mutta olkoon) parisataa ylimääräistä, jottei tarttis tulla New Yorkin kautta. Lontoossa mua ehkä pidetään vähän vähemmän terroristina, toivottavasti! Riittääköhän pari tuntia Heathrowlla koneelta toiselle juoksemiseen? Jos ei, niin voin ehkä mennä vähäksi aikaa töihin Madame Tussaudsille tienaamaan tarpeeksi rahaa päästäkseni Lontoosta pois. Voisin seisoa siellä kauhukabinetissa ihan omana itsenäni, kyllä siinä taitais tulla hätä käteen tai housuun aika monelta turistilta!