tiistai 1. marraskuuta 2011

Minäkin olen mukava kuoltuani

Valtiovierailun aikana mietimme Anskun kanssa, miksi ihmisiä kovasti kehutaan sen jälkeen, kun heistä on aika jättänyt. Steve Jobs oli niin mahtava ja mukava ja fiksu ja kekseliäs ja ties mitä, ja kaikki sitä hehkuttavat, miehen jo kuoltua. Olisi kiva eläessään kuulla kehuja, kuka niitä sitten enää sieltä toiselta puolen kuulee? Muistokirjoituksissa täällä aina kehutaan edesmennyttä henkilöä, enkä toki tarkoita, että heitä pitäisi haukkua. Joskus on mahdotonta keksiä hyvää sanottavaa, ja silloin voikin sitten perinteitä kunnioittaen pitää turpansa kiinni. Mielestäni valehtelu ja teennäisyys tuollaisessakin tilanteessa on turhaa, mutta ei sitä ehkä kannata mennä sanomaan sureville omaisille, miten Pirkko-Kalervo oli ihan kamala tyyppi. Toivon vaan, että edesmenneille on heidän eläessään kerrottu, miten tärkeitä ja rakkaita he ystävilleen, perheelleen ja läheisilleen olivat. Sanotaan kaikki rakkaillemme suoraan juuri tänään, miten paljon heistä tykkäämmekään, jookos?

Kuoleman ja karkin luvattu päivä, Halloween, on tältä vuodelta juhlittu. Tulin kotiin viiden jälkeen, ja vaihdoin Hämähäkkimiesasun välittömästi ylleni, tarkoituksenani tervehtiä naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia vähintään yhtä tyylikkäissä vermeissä. Istuin sohvalla läksyjä tehden puolitoista tuntia, ja hämisasu alkoi vähän ärsyttää, joten vaihdoin normikuteisiin. Hämähäkkivaaran väistymisen vaistottuaan lapset tulivat ryöstämään karkkini, tosin itselle jäi mukavasti mässättävää loppuviikoksi. Tai no ainakin huomiseen saakka. Lars oli virpojien suosikki, yksi tyttö olisi halunnut kissani karkin sijaan. Ei tullut kauppoja. Vuoden paras asu oli yksisarvispuku, jollaiseen naapurin tytöt olivat pukeutuneet. Puku oli valkoinen kokovartaloasu, jossa oli hupussa yksisarvisen sarvi, selässä siivet, ja takamuksessa häntä. Valitettavasti asu oli kokoa "2-vuotiaalle tarkoitettu", joten en saa kokea miltä tuntuu olla yksisarvinen. Lasten vanhemmat kulkevat täällä lasten mukana ovelta ovelle, "parhaat" vanhemmat kuskaavat lapsosensa ovelta ovelle autolla, jottei tartte kävellä. Syksyisin täällä on toki pelottavaa kävellä pimeällä ulkona, sillä tällä mantereella ei vielä tunneta käsitettä heijastin. Pimeässä sitä sitten mennään mustiin (aka Batmaniksi) pukeutuneena, ja ihmetellään miksei autot väistä. Vanhemmat seisoivat jalkakäytävällä rivissä vartioimassa ovelle kävelleitä lapsiaan, ja varmaan luulivat minua namutädiksi, joka yritti houkutella lapsia sisään kissan avulla. Minkäs minä sille voin, jos kissani on ylisöpö ja kaikkien mieleen? Käydäänkö Suomessakin muuten nykyään virpomassa vanhempien kanssa?

Ei kommentteja: