keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Jakkupuku

Joulu meni hiljalleen ohi, sitä sen kummemmin juhlimatta. Äidillä kävi vieraita, ja me käytiin joulupäivänä kylässä. Parasta ehkä tässä Suomi-joulussa on, että lahjoja riittää monelle päivälle. Aattona sain paketit vanhemmilta ja parilta kaverilta, Tapanina veljeltä, tänään serkulta, ja sitten Kanadassa loppiaisena on vielä (toivottavasti!) odottamassa lahjoja. Kyllä sitä vissiin sitten ollaan oltu kilttejä, sen verran paketteja kertyi.

Käytännöllisin ja aikuismaisin lahja tuli iskän vaimolta, jonka avustuksella valitsin itselleni jakkupuvun. Niin. Olen nyt kaappiaikuinen. Puku on työhaastattelutarkoitukseen hankittu, ja se päällä näytän sihteeriltä, tai joltain muulta viralliselta tyypiltä. Onneksi alani töissä saa kuitenkin pukeutua labratakkiin, mutta keväällä työharjoittelupaikkaa hakiessa on kuulemma syytä olla vähän asiallisemmat vetimet päällä. Nuttura vaan niskaan, ja aikuinen Maiju on valmis. 

Suomalaiset, ja kanadalaiset, jouluruoat ovat lähes järjestäin ihan hirveitä. Tänä jouluna olen jakkupukurupeaman lisäksi yllättänyt itseni maistamalla kinkkua, rosollia, ja porkkanalaatikkoa. Lipeäkalaakin olisi ollut tarjolla, mutta siihen en kyllä koe että olisi tarvetta koskea. Ikinä. Stuffingit onneksi jäivät väliin tänä jouluna, mutta saahan sitä sitten pääsiäisenä, thanksgivinginä, ja ensi jouluna. 

Olen tässä ulkosuomalaisena tehnyt havaintoja suomalaisista. Olen todennut, että aika ja etäisyys kultaavat muistoja, ja ehkä olen itsekin muuttunut. Kyllähän se kanukkien tekopirteys ja teennäisyyskin ottaa päähän, mutta toisaalta jos muut esittävät pirtsakkaa, niin siinä erehtyy ehkä itsekin vähän olemaan iloisempi. Hymyä naamaan, suomalaiset! Vaikka sitten väkisin.

Ei kommentteja: