tiistai 27. maaliskuuta 2012

Pumpulia perkele!

Selailin nettiä, ja kauhukseni törmäsin keksintöön nimeltään "toddler safety hat" tai "baby safety head guard". Vauvalle isketään siis kypärä päähän, jottei satu. 1-3-vuotiaille kävelemään opetteleville kakaroille suunniteltua kypärää saa kaikenvärisinä ja kokoisina, ja sitä voi käyttää myös lapsen nukkuessa, jottei tule lättänää takaraivoa. Onko näitä Suomessakin, vai onko tämä taas yksi pohjoisamerikkalainen yritys kääriä ne kersat pumpuliin, tai siis tässä tapauksessa kypärään?

 crazy parenting fails - She Suspects Nothing... Excellent...

Tässä näitä päävaippoja sitten on ihan kaikenmallisia, valitkaa omanne! Mites olis sellainen kiva kokovartalohaarniska, ettei vaan koskaan sattuis tai tulis mustelmia? Kauheinta tässä on se, että näiden markkinoijat ovat niin ovelia, että jos et hanki tälläistä kultamussukallesi, olet tosi huono äiti/isä! Täysin vastuuton! Hyi!

Vähiin käy

Koulua on jäljellä enää 3 viikkoa ennen loppukokeita, ja sitten on viikko lomaa ennen työharjoittelun alkua. Lukukausi on hurahtanut taas ohi kauhealla vauhdilla, tekemistä on riittänyt, ja oikeastaan on ollut hauskaakin. Koulussa opinnot sujuvat saman ryhmän kanssa suurimmaksi osaksi, joten toisiin tutustuu tosi hyvin. Yhteishenki on hyvä, ja lauantaina luokkakaverin järkkäämissä bileissä saatiin vähän irrotellakin. Jotkut tosin sortuivat puhumaan koulujutuista, mutta heitä rankaistiin heti paikalla tequilashotilla. Luokkamme on erikoinen kokoelma ihmisiä. Kulttuuritaustoista musiikkimakuun, huumeidenkäyttöaktiivisuudesta uskonnollisuuteen, meidän luokalta löytyy kyllä kaikenlaista. Vaikka jotkut kanukeista koittavatkin väittää olevansa "eurooppalaisia", olen joukkomme ainut oikeasti euro, ja kuulun myös muihin vähemmistöihin: olen vanha, nainen, ja naimisissa.

Eilen kuulin opettajaltamme, että yleensä kansainväliset opiskelijat, joilla on perhettä ulkomailla, pitävät tämän ensimmäisen työharjoittelujakson vapaata, ja reissaavat kotiin. Taidan olla luokkamme eksoottisista eläimistä ainut, jolla on työharjoittelupaikka, enkä siitä ole luopumassa. Periaatteessa on mahdollista tehdä 4 työharjoittelujaksoa töitä, mutta vain 2 vaaditaan ohjelmastamme valmistumiseen. Ehkä pidän talviloman, ja reissaan Suomeen nauttimaan lumesta ja pakkasesta, täällä kun talvet tuntuvan olevan säälittäviä vesisadekausia. Toisaalta kesän kuumuutta olisi kiva lähteä pakoon myöskin, mutta ehkä sitten ensi kesänä!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kesäkevät

Tuskainen hellekevätviikko vaihtui normaaleihin kevätlukemiin, ihanaa! Ei maaliskuussa kuulu olla niin kuuma, että hellevaatteissa hikoilee. Varsinkaan, jos en vielä ole edes ehtinyt ottaa kesävaatteita esiin, ja pakata talvivaatteita kesäsäilöön. Kanadalaiset rakastavat säästä puhumista, ja ilmeisesti olin ainut, jonka mielestä +26 maaliskuussa oli kamala kokemus, ei ihana. Muiden mielestä on ihanaa, kun "talvi on ohi", vaikkei mitään talvea siis koskaan ollutkaan. Nyt sitten joukolla lomalle Floridaan, Meksikoon tai Kuubaan hankkimaan rusketusrajoja trendikkäästi vähän muita aiemmin! Solariumissa käynti on täällä muuten yllättävän suosittua, vaikka ulkonakin ollessa suojakertoimia pitää meikäläisen iholla olla vähintään 30 kesällä, mieluiten 60. Suomessa riittää 10. Ulkona möllöttävästä ilmaisesta auringosta huolimatta "soccer momeiksi" nimitetyt lapsiaan minibussilla harrastuksesta toiseen kuskaavat äidit hankkivat täydellisen rusketuksensa kauneushoitolassa, kuntosalilla, tai sitten siellä lomalla. Kuntosaleilla solariumia mainostetaan terveellisenä toimenpiteenä, ikäänkuin terveellisen kuntoiluharrastuksen jatkeena. Eikö tuo mahda olla virheellistä mainontaa? Rusketusta ihaillaan niin paljon, että monet naiset varsinkin ovat todella ruskeita/oransseja keväästä syksyyn. Oma ihoni ei tietenkään moista edes kestäisi, mutta ei se kenenkään iholle voi kovin hyvää tehdä.

Kesäprojektini kesälle 2012 on jatkaa sadan pakko lukea-kirjalistan läpikäymistä (viime kesänä taisin saada luettua kaksi) ja tulla Kanadan kansalaiseksi. Eräät työnantajat, esimerkiksi ympäristöministeriö, eivät edes haastattele työnhakijoita, jotka eivät ole kansalaisia. Minulla on oikeus hakea kansalaisuutta, ja koska ympäristöministeriö on unelmatyöpaikkani, ajattelin lukaista Kanadasta kertovan tenttikirjan kesän aikana, ja kokeilla onneani kansalaisuuskokeessa. Kyseessä on monivalintakoe, jossa on 20 kysymystä. Jos läpäisen sen, minusta tulee kanadalainen, eli maalaisjärkeni poistetaan kirurgisella toimenpiteellä, enkä enää kykene hyötyliikkumaan. Tosin ehkä kaksoiskansalaisuus antaa minulle oikeuden käyttää maalaisjärkeä ripauksittain jatkossakin..

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vuosipäivä

Viime perjantaina, 17.3, tuli täyteen viisi vuotta Kanadassa. En tiedä, mitä matkaan lähtiessäni odotin tai kuvittelin reissultani, mutta en varmastikaan olisi osannut arvata että miten täällä käy. Päädyin töihin pesulaan, anopin ahdistavaan taloon kolmeksi vuodeksi, sitten takaisin koulun penkille. Olen tavannut kivoja ihmisiä, ja tietysti myös sitten niitä idiootteja. En todellakaan rakastunut maahan ensisilmäyksellä, ja itse asiassa vielä viiden vuoden avoliiton jälkeenkin epäilen suhteemme toimivuutta. Toista oli esimerkiksi Islannista, josta pitkään olin haaveillut, ja johon rakastuin tulisesti ensitapaamisella. Toki koti on täällä, ja edellinen reissu Suomeen osoitti, että en enää oikein kuulu sinne. Kuulun siis vissiin tänne.

Viisivuotiskanadapäivää seurasi jälleen uusi kahdeksantoistavuotissyntymäpäivä 18.3. Sitä on tullut juhlittua jo aika monta kertaa, mutta tällä kertaa päivä oli ainakin aurinkoinen, lämmin, ja sain kakun jonka päällä luki "Happy Birthday Maiju!". Ilman kirjoitusvirhettä, ihme kyllä. Ikinä ennen ei kakkuun ole kirjoitettu minun nimeäni, joten otin kakusta tietysti kuvan. Juhlapäivä sujui lievän krapulan merkeissä, sillä lauantai-iltana juhlin nörttijengini kanssa luokkakaverin siskon häärahankeruujuhlissa. Tosin ensin menimme vääriin rahankeruujuhliin, sillä en lukenut kutsua tarpeeksi huolellisesti. Kun löysimme oikeat juhlat, oli loppuilta oikein mukava. 20-vuotias poika jopa oli kysynyt kavereiltani, olenko sinkku, ja luuli minua 24-vuotiaaksi. Miten imartelevaa! Imartelua hieman haittasi se, että kyseinen tyyppi oli hämärä. Creepy on englanninkielinen sana, joka kuvaa mahtavasti tätä Walteria. Sama se, 24 on hyvä ikä. Tai siis oli. Tai siis on varmasti, kunhan sinne saakka pääsen.

Syntymäpäiväjuhlinta ulottui yli viikon aikajaksolle, sillä ensimmäinen paketti tuli jo 12.3, ja tänään 20.3 tuli karkkilähetys Agentti Apalta. Sain sen noin kuusi tuntia sitten, ja jonkin verran karkkia on vielä jäljellä. Ennätys! Toinen ennätys on huominen lämpötila, plus 26 astetta. Tämä tietää kamalaa kesää. Tuskaista, hikistä, nihkeää, nahkeaa kesää. Yäk.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Jammu ja Matti

Tällä viikolla kaksi lapsuudestani tuttua, hieman arveluttavaa henkilöä, on päässyt uutisiin. Ensimmäiseksi huomasin, että Nykäsen Matti laajentaa työkokemustaan telkkaohjelmassa esiintymällä, eli tosi-TV-ohjelma seuraa Masan elämää. Monet telkkaohjelmat eivät näy täällä Kanadassa, YLE Areenan kauttakin näkyy pari hassua sarjaa, ja tietysti merisää! Tottakai tahdon tietää mikä Itämeren aaltotilanne on, kun olen täällä parin lätäkön takana itse. Joka tapauksessa, ilo ja riemastus oli suuri, kun tajusin, että Matin seikkailut näkyvät täälläkin Ruutu.fin kautta! Jes! Pääsen kyttäämään, millaista elämäni saattaisi olla, jos 5-vuotiaan Maijun toive päästä Matin vaimoksi olisi toteutunut. Aikalailla erilaista taitaisi meno olla!

Toinen mies menneisyydestä on Jammu-setä, joka oli unohtunutkin mielestäni pariksikymmeneksi vuodeksi. Uutisissa kerrottiin Jammun kuolemasta, ja samassa muistin, miten kuvittelin Jampan asuneen Savikonkadun varrella olleessa autiotalossa. Ilmeisesti olin onnistunut vakuuttamaan ystävänikin uskomaan, että Jammu piileksii ko. talossa, ja kyttää minua ja muita lapsia koulun pihallakin. Anteeksi! En kyllä edes muista tienneeni, mitä Jammu oli silloin 80-luvulla ikäisilleni lapsille tehnyt, tiesin vain hänen olevan ilkeä ja paha. Autiotalo oli pelottava, joten oli kai luonnollista olettaa, että Jammu asui siellä. Aikamoinen mielikuvitus sitä vaan on ollut minullakin, ja olen kavereitakin sitten pakottanut kyttäämään Jammua äidin vaatekomerossa seisten. Siellä oli siis ikkuna, ja nimenomaan "Jammun talolle" päin. Siitä samasta ikkunasta kyllä kyttäiltiin sitten kaikkea muutakin.

Kevät tulee kohisten, täällä oli tänään melkein helle. Tai piti olla, mutta sitten tuli ukkosmyrsky, ja olikin vain lämmintä kuuman sijaan. Jospa Kanada olisikin muuttunut tasalämpöiseksi, ja kun talvea ei oikein ollut, ei kauhean kuumaa kesääkään tulisi.. Näin toivoo Maiju. Kiitos.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kasvatustyylejä

Lapsettomana minulla ei periaatteessa ole mitään oikeutta kritisoida muiden lastenkasvatusmetodeja, mutta saa kai niistä edes vähän valittaa? Suomalaisista kakaroista minulla ei ole kauhean ajankohtaista kokemusta, joten kuvitellaan, että kritisoin vain kanukkien tyylejä.

Olen maininnut asiasta ennenkin, eli kersat kääritään pumpuliin mielellään kolmikymppisiksi saakka. Täällä tulee telkasta ohjelma, missä "huono äiti" opettaa "hyviä äitejä" relaamaan vähän, eli esimerkiksi kymmenvuotias poika sai itse ekaa kertaa käyttää veistä ruokapöydässä ja ajaa pyörällä. Pumpulisoitumisen lisäksi lapsia kehutaan ja kiitellään ihan hirveästi, ja ainakin minun korvaani moinen kuulostaa oudolta. Vaikka lapsi hädin tuskin pääsisi luokaltaan (tosin luokalle ei kai voi täällä edes jäädä, siitähän voisi tulla paha mieli), vanhemmat silti kehuvat jälkikasvunsa saavutuksia. Olin itse hyvä koulussa yläasteelle saakka, mutta kehuja ei kyllä juuri herunut. Myöskään jokaista piirtämääni viivaa ei kehuttu, minkä takia minusta ei sitten varmaan tullutkaan taiteilijaa. Olen jopa kuullut pottajuhlista, eli kun lapsi oppii käymään potalla/vessassa, pidetään asian kunniaksi bileet. Niihin bileisiin meikäläistä on sitten ihan turha edes kutsua. 

Viime viikolla järkytyin, sillä vaikka olen tottunut paikallisbussissa körötellessäni pumpulikehuskelukasvatustyyliin, todistin tähän mennessä järkyttävintä tapaamaani kasvatustapaa. Kersa venkoili ja vinkui bussissa, ja äiti komensi lasta olemaan paikallaan ja rauhoittumaan. Villekalle lopettikin kiemurtelun, ja äitykkä tyytyväisenä sitten kehui suureen ääneen lastaan: "Kiitos että kuuntelit äidin käskyjä! Kiitos, että tottelit äitiä!" Niinku oikeesti??! Miksei mua lapsena kiitetty, jos tein kuten vanhemmat käskivät? Olettivat vain itsestäänselvyytenä, että vanhempina heillä on oikeus komennella meikäläistä! Joutuuko Villekallen työnantaja 20 vuoden päästä kiittämään joka päivä, että kiitos kun teit työsi tänään, tulethan huomennakin ajoissa taas töihin?

Nyt voitte sitten äiteet kiroilla, että mitä tuo lapseton puuttuu mihinkään asiaan. Ehkä parempi, ettei minulla lapsia olekaan, sillä en varmastikaan kehuisi niitä tarpeeksi julkisilla paikoilla, ja saisin otsaani huonon äidin leiman, ja lapsetkin traumatisoituisivat loppuelämänsä ajaksi.