perjantai 27. huhtikuuta 2012

506 ikkunaa

Olenpas laiskotellut kovasti blogin kirjoittamisessa. Loppukokeet vaativat paljon aikaa ja huomiota, ja vaikka tämä lukukausi ei ollutkaan yhtä suuri menestys kuin edellinen, olen silti kelvollinen oppilas. Tämän viikon olen lomaillut Keithin kanssa, tosin loma on kulunut lähinnä kotiaskareiden merkeissä. Ei niitä oikein koskaan viikonloppuna ehdi tai jaksa tehdä, joten tässä ollaan sitten korjailtu putkia ja raivattu puutarhaa ja vaihdettu kesävaatteet vaatekaappiin villapaitojen tilalle. Tänään sain myös pestyä viimeisen ikkunan, ja niistä näkee taas pihalle!

Ikkunoita puunatessani kirosin kuumimpaan helvettiin pohjoisamerikkalaiset miesinsinöörit, jotka nämä meidän ikkunat ovat suunnitelleet. Täällä ikkunat pestään ruiskuttamalla windexiä ikkunaan ja pyyhkimällä se puhtaaksi talouspaperilla. Minä pesen ikkunat tiskiaineella ja vedellä ja sellaisella säämiskäliinalla, ja pesen myös ikkunan pokat. Täkäläisiä ikkunoita ei ole moiseen käsittelyyn suunniteltu, sillä ikkunoiden kehykset ovat täynnä pieniä koloja ja rantuja joihin lika oikein jumittuu ja jää asumaan. Yhden ikkunan karmeista karkoitin hämähäkin ja sen saaliiksi pyydystämät hyönteiset, toisissa kehyksissä oli mutaa. Ilmeisesti ikkunat on tarkoitus ulkoapäin pestä painepesurilla, ja sisäpuolelta tällä windexillä. Naapurit saivat parina päivänä ihmetellä, että mitä se hullu akka puunaa ikkunoiden parissa tuntikaupalla, mutta nyt ovat sitten ainakin puhtaat. Tosin yhdessä lasissa on vielä joku täplä, jota edelliset asukkaat ovat jäljistä päätellen yrittäneet irrotella teräsvillalla. Myös kissan nenänjäljet ovat poissa, mutta palaavat varmasti pian takaisin. Lars oli muuten hyvin innokas, joskaan ei järin hyödyllinen, ikkunanpesuapuri. Ihana Lars!

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Oon myös ihmetellyt tätä windexin käyttöä ikkunoiden pesussa. Onhan se tietysti helppoa roisk roisk mutta minusta se tuntuu vähän pinnaamiselta...

Maiju kirjoitti...

Mustakin se on pinnaamista!