lauantai 28. huhtikuuta 2012

Elämä yhtä teatteria

Ei siis minun elämäni. Mun elämästä voitaisiin tehdä sellainen teatteriesitys, missä yksi näyttelijä kiroilee lavalla noin tunnin. Kälyni sen sijaan on varsinainen huomionkipeä prinsessa, ja nyt kun se on raskaana, tämä kaikki vain tulee entistä paremmin esille. Pari viikkoa sitten lanko&käly (toivottavasti näitä eivät käännöskoneet tunne, jos vaikka jollakulla ei ole omaa elämää ja pitää näitä mun juttuja lähteä vakoilemaan) muuttivat uuteen kämppään, ja Keith teki suurimman osan duunista kantaen hellan, pesukoneen, jääkaapin jne toiseen kerrokseen. Käly on raskaana ehkä neljännellä kuulla, mistä minä näitä tiedän, eikä voinut kantaa mitään yläkertaan. Ei mitään. Onneksi kälyn vanhemmat saapuivat paikalle - katselemaan muuttoa. Kälyn isä oli seisoskellut pihalla ja naureskellut Keithille, joka oli raahannut jääkaappia ylös rappusia. "Hahaha, näyttääpä painavalta" kuului kommentti, josta oli tosi paljon apua muutossa. Eli kälyn prinsessageeni on kyllä ihan vanhemmilta peritty. Kesken muuttopäivän muutto keskeytettiin kolmeksi tunniksi, jotta prinsessa saisi vähän lisää huomiota osakseen:

Huomionkipeä prinsessa pääsi elokuvan pääosaan järjestettyään sukupuolenjulkistamistilaisuuden sukulaisille ja ystäville. Käsittääkseni normaalisti ultraäänikokeisiin mennään yksin tai (avio)miehen kanssa. Ei tämä prinsessa. Paikalle kutsuttiin vanhemmat, isovanhemmat, ja kaasokin oli todistamassa vauvan sukupuolen selvittämistä. Pahaksi onneksi käly oli hieman ennenaikaisesti tilannut tämän ultraäänen, eikä lääkäri pystynyt määrittämään sikiön sukupuolta. Koska pippeliä ei näkynyt, käly päätti että vauva on tyttö. Ei kai sillä ole väliä, että lääkäri ei asiaa vahvistanut? Ultraäänikoehuoneessa oli sitten ollut sohvia vieraita varten, ja iso telkkaruutu, jolta kutsuvieraat sitten saivat ihastella tätä elokuvaa. Veikkaisin, että kun tämä tyttöpoika putkahtaa pihalle, koko show muuttuu vielä hirveämmäksi. Kostoksi ostan kersalle äänekkään pattereilla toimivan lelun joululahjaksi. Haha.

Täällä äitiys takaa jäsenyyden klubissa, johon minulla ei ole asiaa. Keithin kavereiden vaimokkeet ovat suurimmaksi osaksi idiootteja, mutta saatuaan lapsia, he eivät vaivaudu edes tervehtimään minua, maan matosta jolla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä miten paljon synnytys sattuu tai miltä imettäminen tuntuu. Oikeastikaan pari heistä ei enää edes sano minulle hei, kääntävät vain päänsä pois jatkaakseen vauvakeskustelua jonkun toisen Äidin kanssa. Samapa tuo, onneksi minulla on nykyään jopa ihan omia kavereita. Keithin kavereiden vaimot Tania ja Tammy olivat ennen hyviä ystäviä. Tosin Tania on se sama kumisaapas, joka odotteli stop-merkin muuttumista vihreäksi, joten en ole ihan varma, miten moisen idiootin kanssa edes ollaan ystäviä. Joka tapauksessa, Tanian saatua kaksi lasta, he eivät enää jutelleet toisilleen, sillä Tania ei voinut vajota Tammyn vauvattomalle tasolle. Nyt Tammy kuitenkin sai lapsen, ja Tania ilahtui kovasti: "Nyt me voidaan olla taas kavereita kun sullakin on vauva". Siksihän Tammy varmaan sen kersan tahtoikin, että voisi taas olla Tanian kaveri.

Ei kommentteja: