keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Peltipoliiseja ja ennakkoluuloja

Pesulassa työskennellessäni törmäsin mielenkiintoisiin ennakkoluuloihin Suomesta ja suomalaisista. Minua kutsuttiin postimyyntimorsiameksi, ja Suomen oletettiin olevan osa Venäjää. Tai Ruotsia. Maantieteellisesti suurin osa osasi sijoittaa Suomen Eurooppaan, mutta monen mielestä Eurooppa on ikäänkuin yksi maa. Työharjoittelupaikassani on töissä aika paljon sivistyneempiä ihmisiä. Koulutetumpiakin ehkä, mutta ennen kaikkea tiedostavampia. Ihmiset ovat matkustelleet naapurikylää pidemmälle, ja monella on lapsia tai sisaruksia ulkomailla, jopa siellä Euroopassa. Onkin ollut mielenkiintoista havaita ennakkoluulojen erilaisuus erilaisissa työympäristöissä. Työharjoittelupaikan ihmiset liittävät Suomen ihmiskaupan sijaan jääkiekkoon, ringetteen, ja tangoon. Jopa kaksi ihmistä on kysellyt Suomen tangomeiningeistä, eli ilmeisesti maailmalla Suomi on tunnettu tangomaa. Nyt vaan parketille sitten partaveitseilemään, mars!

Yksi suurimmista eroista kansojemme välillä on yksityisyyden suojelu. Suomessa käydään alasti saunassa puolituttujen kanssa, täällä ei edes lasten tai omien vanhempien nähden välttämättä olla edes alusvaatteisillaan. Yksityisyyden tarve pätee myös mielestäni kummallisiin, yleistä turvallisuutta vaarantaviin tekijöihin. Autoilijaa ei esimerkiksi saa puhalluttaa, ellei ole riittävän hyviä perusteita puhallutukselle. Perusteiksi riittänee alkoholin haistaminen hengityksessä, ja sitten ne perinteiset "kävele tätä viivaa pitkin horjumatta"-testit. Kuulemma voi myös joutua luettelemaan aakkoset takaperin, mitä en kyllä selvänäkään saisi tehtyä. Perjantai-illan perinteisiä ratsioita ei täällä siis ole, vaikka siihen mielestäni olisi kyllä tarvetta. Moni ajaa muutaman tai vähän useammankin drinkin juotuaan, eikä suurin osa kansasta pidä tätä minkäänlaisena ongelmana. Kauheampaa olisi jos poliisille annettaisiin lupa kajota yksityisyyteen puhalluskokeiden merkeissä.

Toinen suomalaisille tuttu poliisi on peltipoliisi, ja täällä kun tieverkosto on laajempi kuin Suomessa, hehkutin peltipoliiseja Keithillekin. Ihmettelin, miksei täällä vartioida teitä peltipoliisien avulla, valvotaanhan tulliteitäkin samankaltaisen järjestelmän avulla. Maksulliselle tielle ajettaessa kamera tallentaa rekisterikilven, ja sama juttu tapahtuu tieltä poistuttaessa. Keithin vastaus yllätti: täällä oli ennen peltipoliiseja, mutta sitten joku poliitikko lupasi, että jos hänet valitaan eduskuntaan (tai mikä ikinä täällä onkaan vastaava laitos), peltipoliisit poistetaan teiltä. Poliitikko valittiin, ja kerrankin poliitikko piti sanansa, ja peltipoliisit katosivat teiden varrelta. Minun mielestäni on käsittämätöntä, että yksittäinen henkilö voi vaalilupauksensa pitääkseen heikentää kaikkien tielläliikkuvien turvallisuutta. Onhan se tosin hirveä rikkomus yksityisyydensuojaa kohtaan jos ylinopeutta ajavasta ihmisestä otetaan valokuva!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Lulu

Kissanristiäisiä vietettiin eilen kun Keith vihdoin päätti Uuden Kissan, eli UK:n uuden nimen. Nancystä tuli UK, ja sitten Lulu. Nyt meillä on sitten Lars ja Lulu kilpaa maukumassa ja kurnuttamassa. Lulu tykkää leluista, joista Lars ei piittaa, kiipeilee kirjahyllyyn ja on erittäin kiinnostunut ihmisten ruoasta. Lars on joskus päässyt lipittämään maitoa Keithin lasista, mutta Lululle kelpaa kaikki. Se on nenä kiinni jokaisessa tekemässäni voileivässä, varasti minulta suolarinkilän ja nuoli sitä, ja eilen varasti lautaseltani salaatinlehden. Pienenä ja notkeana kissana se myös mahtuu paikkoihin, joihin Lars ei edes yrittänyt tunkeutua. Laitetaan pari kissakuvaa tähän päivän piristykseksi:
Lulu


Lars valtaistuimellaan

It's so hard to be a cat!

Nyt sitten pitänee järjestää ne oikeat kissanristiäiset, joihin kaikki ne, joiden vauva- ja morsiuskutsuille olen joutunut osallistumaan, kutsutaan. Toivottavasti vieraat tuovat roppakaupalla lahjoja. Juhlissa puhutaan vain ja ainoastaan kissoista, niiden syömistottumuksista ja kakan koostumuksesta. Tervetuloa!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Oli kissa ja oli kesä

Kesän kestävä työharjoittelu on edennyt toiselle viikolle, ja ainakin tähän mennessä homma on ollut mielenkiintoisempaa kuin edellisen kesän labrassa kykkiminen. Labrassa tosin hengaan edelleen, mutta kiirettä pitää ja tekemistä on taatussti. Ensimmäistä kertaa elämässäni kiitin tänään henkilöä, joka ojensi minulle kupillisen kakkaa. Sitä se työ on, kakkaveden suodattelua ja uunissa kuivattamista, nam! Työporukkakin vähän laajentui kahden hengen tiimistä yli kymmeneen. Pomo on ihan mukava mies, tosin todella vaivautunut ja epävarman oloinen koko ajan. Näytteitä vastaanottavat nainen on pelottava drag queen, olematta kuitenkaan mies. Minua labrassa ohjaava Bill on kiva tyyppi, joka onnekseni on kovin pitkäpinnainen. Kuten jokaisessa työpaikassa, tässäkin labrassa on omat ryhmittymänsä ja kaveripiirissä, mutta enköhän onnistu niitä välttelemään neljän kuukauden ajan.

 Kissat eivät kai seurasta niin piittaa, mutta minun kävi Larsia niin sääliksi kun se joutui olemaan pitkiä päiviä yksin kotona. Viime viikonloppuna kävimme hakemassa löytökissakodista Larsille morsiamen, jolla ei vielä ole nimeä. Nancy oli alkuperäinen nimi, mutta kuten Larsinkin tapauksessa, uusi nimi on tarpeen. On Keithin vuoro nimetä lemmikki, joten hommassa vähän kestää. Uusi tulokas on pieni harmaa tyttökissa, joka ei oikein osaa maukua, kurnuttaa vaan. Larsin ja UK:n välillä on päivittäin valtataistelu menossa, mutta toivottavasti Lars sopeutuu kotinsa jakamiseen. UK on tosi laiha, mutta syö pureksimatta kuivaa muonaansa, ja ahmii purkkiruoan ennen kuin Lars on ehtinyt edes maistaa omaa annostaan. Mihin se kaikki ruoka oikein menee? Iltaisin on kummasti aikaa kodinhoidolle ja harrastuksille kun kotitehtäviä ei tarvitse murehtia. Olen kuluneen puolentoista viikon aikana imuroinut, tanssinut, piirtänyt, virkannut, kokannut moneen kertaan, ja nukkunut päikkäreitä töiden jälkeen. Viikonloppuisin voi olla tekemättä mitään, tai voi tehdä rästissä olleita juttuja. Ihmeellistä tämä tälläinen työläisen arki!