perjantai 29. kesäkuuta 2012

Eksyksissä

Olen tainnut jo ennenkin asiasta mainita, mutta kenkäkaupassa asia tuli taas ajankohtaiseksi. Kanadalaisuuteni alkuaikoina varsinkin olin aina eksyksissä kun yritin etsiä jotain tiettyä tuotetta kaupasta. Kanukkilogiikka pelaa eri tavalla, ja Suomessa tuttu järjestys ei enää pädekään täällä. Täällä esimerkiksi Tarjoustalon kaltaiset kaupat myyvät kyllä sukkia, mutta sellaisissa kolmen, viiden, tai kymmenen parin pakkauksissa, missä usein sukat ovat keskenään samanlaisia. En ole oikeastaan löytänyt kivoja yksittäissukkia monestakaan paikasta, enkä varsinkaan kaupoista, mistä niitä olen etsinyt. Työvaatekaupassa niitä on, ja kenkäkaupasta viimeisimpänä bongasin yksittäissukkapareja. Ai niin, onhan niitä yhdessä sisustusliikkeessäkin.. Jotkut asiat ovat toki universaaleja, eli limut, sipsit, ja karkit ovat lähellä toisiaan ruokakaupassa. Yhtenä päivänä en löytänyt tonnikalaa mistään mielestäni loogisesta paikasta, ja jos haluan ostaa kivan tervehdyskortin, pitää minun mennä taidetarvikekauppaan. Jäätelöpuikkoja ja -tuutteja ei myydä ruokakaupassa yksittäiskappaleina, pitäisi ostaa kymmenen pakkaus, tai sitten iso kahden litran jäätelöpönikkä, joka valitettavasti tulee kyllä syötyä ihan yhtä nopsaan kuin se yksi tuutti. Irtojäätelöä saa ostettua pienistä jäätelöputiikeista, ja yksittäisiä tuutteja kioskeilta.

Työharjoittelu-urakkani on puolivälissä virallisesti. Eilen koululta kävi vierailulla työharjoittelupaikoista vastaava tätsä kyselemässä miten minulla menee, ja kertomassa mitä mieltä pomoni on työpanoksestani. Hän sanoi nimeni jatkuvasti väärin, mutten välittänyt korjata sitä, sillä en juurikaan ole tämän henkilön kanssa tekemisissä. Kaikki meni hyvin siihen saakka kun hän alkoi ihastella nimeäni, ja miten ihanalta se kuulostaakaan lausuttuna. Tämän sanottuaan hän oikein nautiskellen venytti joka kirjainta sanoessaan ääneen kauniin nimeni.. Mmmeeeiizuuuuuuu... Siinä vaiheessa sitten naurua pidätellen sanoin, että nimeni kylläkin on Maiju. Ups!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannuksettomuus

Kerrrankin osui juhannusaatto sellaiselle päivälle, että täällä Kanadassakin sitä pystyin juhlistamaan. Paitsi että eihän juhannus ole mikään juhannus jos iltakympiltä on jo ulkona pimeää! Olin salsaamassa kymmeneen saakka, ja kun pääsin kotiin juomaan juhannusaatto-oluttani, ulkona oli jo pilkkopimeää, ja juhannusfiilis tiessään. Myöskään saunaa, järveä, hukkujia, ja myöhään valveilla kukkujia ei ollut missään, eli aika tynkäjuhannus siitä sitten tuli. Hö! Jospa jonain vuonna pääsisi jonnekin napapiirin pohjoispuolelle juhlimaan juhannusta silleen oikeesti. Tai vaikka Suomeen. Viime vuonnahan melkein juhlin juhannusta Suomessa kunnes tajusin aattoaamuna, että lento lähtee kolmen tunnin päästä ja mitään ei vielä ole pakattuna! Ikimuistoinen oli toki sekin juhannus. Jotkut hipit täällä muuten juhlivat juhannusta nimellä Solstice, mutta tuttavapiiriini kuulu tosiaan tasan yksi hörhö joka edes tietää ko. päivän olemassaolosta.

Hukkumiset kuuluvat juhannukseen kuin nyrkki silmään, mutta minäpä en aiokaan hukkua. Suoritin lapsena merenneito- ja hyljemerkit uimakoulussa, ja ilmeisesti ne tarkoittavat sitä, ettei kyseisten merkkien omistaja osaa uida. Käsipohjaa osaan kyllä sujuvasti uida, ja koiraakin ehkä viisi metriä, mutta en osaa esimerkiksi kellua, tai liikkua eteenpäin. En muuten osaa kyllä sukeltaakaan, eli jään johonkin siihen pinnan ja pohjan väliin panikoimaan. Koska viime kesänä huomasin, että en ole vielä liian vanha oppimaan uusia temppuja, ja opin tanssimaan, päätin että tänä kesänä opettelisin uimaan. Kesä nyt toki on jo puolivälissä, mutta vihdoin sain kuitenkin aikaiseksi mennä aikuisten uimakouluun!

Olin uimakoulun ainut oppilas, joten sain teho-opetusta. Kelluin ja polskuttelin hieman, mutta suurin saavutus oli jonkinnäköisellä räpiköinnillä suoritettu noin viiden metrin uinti. Jes! Kinuamisestani huolimatta, tai sen takia, en saanut tarroja tai uimamerkkejä, vaikka täälläkin paikallisia lapsia moisilla palkitaan. Olen kuitenkin kuulemma delfiinitasolla, vaikken merkkiä todisteeksi saanutkaan. Delfiini on täkäläisen asteikon keskivaiheilla, eli ilmeisesti puolet täällä uimakoulussa olevista eivät osaa uida. Delfiininä olen parempi uimaan kuin polskuttelijat, pärskijät, saukot ja hylkeet, mutta en ole vielä uimaritasolla kuitenkaan. Toisaalta on ymmärrettävää että osaan hieman uida, olenhan muodoltani sutjakka valas!

Uima-altaille saa täällä mennä ihan vaikka kesämekossa, ja moni uikin t-paita päällä. Suihkussa pitää käydä ennen altaaseen menoa, mutta ilmeisesti vaatteet/uimapuvun saa pitää päällä. Uimakoulun jälkeen olin suihkussa kun kuulin suihkuhuoneessa jonkun huutelevan apua. Suihkutilaan oli eksynyt vanhempi nainen rollaattorinsa kanssa, ja hän oli eksyksissä, menossa altaalle päin luullen altaan ovea ulko-oveksi. Sieltä sitten suihkuverhon raosta huutelin ohjeita ulko-oven suuntaan. Käänny vasemmalle! Eikun nyt! Ei älä mene sinne! Onnettomuudelta kuitenkin vältettiin, eikä mummo joutunut altaaseen rollailemaan. Tosin Kanadassa, missä kaikkien palveluiden pitää olla kaikille avoinna, eli pyörätuoliramppeja on joka puljun kyljessä, uima-altaaseenkin pääsee pyörätuolilla. Tai vesipyörätuolilla? Altaan vieressä oli sellaista vesieläinten nostoon käytettävää taljaa muistuttava laite, jolla sitten kai saa dumpattua altaaseen ihmisiä, jotka eivät sinne itse voi kävellä. Itselleni kävely on helpompaa kuin uinti, mutta toivon että sinne tällä laitteella heivattujen, kävelemään kykenemättömien, ihmisten kohdalla on toisin.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kahden ilmapallon juhlat

Kävimme eilen Keithin kanssa epäpohjoisamerikkalaiseen tapaan hyötyliikuntakävelyllä postitoimistolla. Matkan varrella näimme rivitalon pihassa käsittämättömän suuren pomppulinnan, joka oli levitetty ainakin kolmen tai neljän asunnon mitalta siihen pihamaalle. Pomppulinna oli pitkänomainen rakennelma, johon kuului pomppuosuuden lisäksi pujotteluosuus, kiipeilyseinä, ja liukumäki. Pikkuisia juhlijoita näkyi tasan kaksi, ehkä muut olivat jo väsähtäneet pompittuaan. Epätasa-arvoisuus alkaa jo pomppulinnaiässä, sillä pomppujuhlista parin talon päässä käynnissä oli toinen syntymäpäiväjuhla. Päivänsankari oli luultavasti samaa ikäryhmää ensimmäisen juhlijan kanssa, mutta pomppulinnan sijaan juhlan kohokohtana oli lasten muovinen uima-allas ja kaksi ilmapalloa. Kaksi surullista lasta istui altaassa tuijottaen naapuripihassa kohonnutta pomppulinnaa. Aina ei käy tasan pomppulinnat, mutta täytyy kyllä sanoa että eilisessä helteessä olisin mielummin istua kököttänyt siinä säälittävässä uima-altaassa kuin rehkinyt kiipeilyseinäpomppulinnassa. Surullista oli myös mielestäni se, että niinkin lähellä toisiaan asuvat samanikäiset lapset eivät tunne toisiaan. Paras ratkaisuhan olisi ollut yhdistää bileet, laittaa se uima-alas liukumäen päähän, ja nauttia sekä pomppimisesta että vilvoittavasta lätäköstä.

Taidan muuten maistaa niitä kakkatomaatteja kunhan ne kypsyvät, sillä sellaista mustaa liejua viedään vedenpuhdistamolta maanviljelijöiden pelloille. Tomaattien kasvatukseen käytettävä vesi on huomattavasti harmittomamman näköistä kuin musta möykkyinen lieju, ja hajukin on hieman hennompi.

Moitin aina Keithiä niin kovin pohjoisamerikkalaiseksi, mutta eilen siihen kyllä oli aihettakin. Ensin ajoimme pankin drive thrun läpi, eli autosta nousematta käytiin kätevästi pankkiautomaatilla. Sitten haettiin kahvilan autokaistalta vähän sumppia, ja oluetkin saatiin näppärästi kaljakaupan autokaistalta suoraan autoon. Pohjoisamerikkalainen unelma lienee elämä autossa, ja pelottavaa kyllä se kohta lienee aivan mahdollista. Elokuviin ja illalliselle voi jo mennä nousematta kertaakaan autosta, pankkiasiat saa hoidettua vaikka takapenkiltä käsin, ja kahvin, donitsit, kaljat ja sidut saa persettään nostamatta autoon. Mitä muuta ihminen voisi tarvitakaan? Liikuntaa, kenties? Anyone? Täytyy kyllä myöntää että viihdyn helteillä itsekin autossa, siellä on sentään ilmastointi mitä kotona sitten taas ei ole. Jos sitä vaikka sitten vain siitä nauttiakseen huristelisi tunnin jos toisenkin "asioilla"..

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Viikko seitsemän melkein purkissa

Tällä viikolla olen oppinut kaikenlaista. Tärkein löytö oli ääkköset työpaikan näppäimistöön, en nimittäin enää oikein osaa käyttää esihistoriallista Windows XP:tä ja sen kieliasetuksia. Ääkkösten puutteessa olen kirjoitellut blogiin englanniksi - anteeksi kaikille, jotka oikeasti osaavat englantia ja ovat kauhuissaan tavailleet sepustuksiani. Muistelen lukiossa oppineeni kovinkin hienoja englanninkielen sanoja ja ilmaisuja, ja kielioppikin oli hallussa. Kanadassa maahanmuuttajille tarjotaan kielikursseja vain, jos kieltä osaa vain vähän tai ei ollenkaan. Sujuvasti englantia sutkauttaville ei sitten olekaan mitään tarjolla, ja koska puhuttu kieli on mitä on, ja koulussakin teksti on sellaista tiedeturinaa, on hienompi ja kaunokirjallisempi kielitaitoni nuupahtanut käyttämättömänä. Kohta en osaa mitään kieltä kiitettävästi kun suomikin rappeutuu äänennopeudella. Elekieli sentään vielä pelaa - naamastani näkee edelleen jos joku asia/ruoka ei miellytä.

Lounashuoneestamme pääsee ulos terassille istumaan taukojen ajaksi niin halutessaan, ja eräs työtoverini osti sinne tomaatintaimia. Eikö olisikin ihanaa haukata tuoretta tomaattia lounaaksi? Entäs jos tomaatin lannoituksena olisi käytetty jätevedenpuhdistamolta labraan analysoitavaksi tuotua vettä? Eihän siinä vedessä kai periaatteessa hirveästi mitään ole jäljellä, mutta silti. Kakkatomaatteja on sitten tarjolla parin viikon päästä, uskallanko niitä maistaa ollenkaan? Toissapäivänä maistoin kiinalaisen työtoverini tarjoamaa rapuvauvaa. Kyseessä oli pieni kokonainen (=kuorellinen) rapu, joka oli kuivatettu ja sitten uitettu jossain sokeriliemessä. Maku oli kalaisa ja karkkimainen, rakenteeltaan kiinalainen herkku muistutti jotain pahvin ja kuivatun omenan risteytystä. Lienee sanomattakin selvää, että rapukarkit jäävät minulta kyllä syömättä jatkossa, mutta maistoinpa ainakin.

Koulu alkaa taas reilun 11 viikon päästä, ja nyt pitäisi sitten alkaa kirjoitella anomuksia ja aneluita opintojen rahoittamiseksi. Koska "tienaan liikaa" kesän aikana, en varmaan saa juurikaan opintolainaa. Täällä kesän tulojen oletetaan olevan kokonaan opiskelijan käytössä, kun vanhemmat ruokkivat, eikä vuokraa tarvitse maksaa. Valitettavasti/onneksi en asu enää vanhempien elätettävänä, joten menot ovat samat kesät talvet, mutta tätä opintolainaihmiset eivät ota huomioon. Opintolainan jäädessä olemattomaksi, pitää anoa erilaisia palkintoja ja apurahoja, ja töidenkin kautta saan anottua tietyn järjestön labrassa työskenneille opiskelijoille tarkoitettua apurahaa. Olen aiemmin saanut muutaman palkinnon ja apurahan itselleni, mutta kova työ niiden hakemisessa on. Ensin pitää kehua oppilaitos maasta taivaisiin, sitten selittää miten palkintoraha auttaisi minua opinnoissani eteenpäin, ja kertoa miten mahdottoman hyvä ja kiitollinen opiskelija olenkaan. Töiden kautta jaettavaa apurahaa varten pitää kirjoittaa tieteellinen raportti, josta tulee saada vähintään arvosanaksi 80/100 jotta edes olisi pieni mahdollisuus saada kyseinen stipendi. Oli se vaan Suomessa niin helppoa, sen kuin vain istui kotona ja odotti opintorahan tipahtamista tilille. Täällä joutuu kirjoittamaan puolikkaan novellin saadaakseen edes vähän apua kohtuuttoman korkeita lukukausimaksuja varten. Edessä oleva lukukausi, syksy 2012, maksaa yli 2000 dollaria, ja siihen päälle sitten pitää vielä ostaa kirjat sun muut. Että ihan turha siellä Suomessa kitistä siitä, miten opiskelijoilla ei ole rahaa tai hyvä olla.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Filmed Murder

Canada made it to the world map when the crazy guy from this great nation killed a Chinese guy, filmed the murder, sent a foot of the killed guy to some politician, and fled to Europe. According to an article I read about him, he was very desperate for fame, trying to make it as a porn star, male escort, and probably throught he'd be the next James Dean. Was filming a murder the idiot proof way to become a celebrity, if you can call it that when the whole world thinks you're nuts?

Have you seen the video? I haven't, and probably won't. There are gross and cruel TV shows, but the violence doesn't feel that bad because you know/are told to that it's not real. In the case of this killing video, it seems to be very real. Still, it's a video that will probably never be deleted from the Internet as a whole, it will find its way around the globe to be seen by other maniacs, curious people, numb people who have seen it all already. I wonder if this is only the beginning of some trend where more people start filming and posting these things? Anyways, the killer got what he wanted, and unfortunately the media writes about him a lot, making the killer even more satisfied with himself. I think the worst punishment for him would be forgetting about him, but the world won't do that. It's too juicy of a subject for the media to ignore. By the way, the killer is 30 years old, and has been under the knife of a plastic surgeon several times already. This means that I am lagging behind. By 30 I wasn't world famous, had no facial improvements done, and only had one identity. Then again, I was quite sane and didn't speak of myself in third person. Except sometimes.

 Maiju will continue working now so she can leave work on time.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Dance Drama

As we all know, it's highly important to be known by all the cool people. The more cool people say hi to you, the more important and cool you become, right? Yes. When you're about 15. Surprisingly this behaviour still exists in people over 30. I just recently found this out while attending a Salsa night. This great live band was playing, people were dancing, everyone seemed to be having fun. I danced a bit too, but also enjoyed just sitting there, listening and watching the band play, and admiring the good dancers on the dancefloor. My friend was trying out salsa for the first time in her life, and it was fun to watch her having fun, too. Apparently this kind of behaviour is not cool at all!

A lady I know from my dance classes goes to classes several times a week, goes to every single event that resembles salsa, and talks about it constantly. I love latin dances, don't get me wrong, but I haven't been so overwhelmingly into one specific thing since I was 15. I dance, but I also go to gym, watch TV at home, jog, work, hang out with my cats (yea, it's a damn cool thing to do!).. My life isn't consumed by one thing only. Salsa brings me tons of joy, and maybe if I was single (or had a spouse who would agree to dance with me)and less busy and had more money I would dance more often, too. This part-time salsaing, however, is not appreciated by the true enthusiast. She kept telling me how she wouldn't sit that evening, she was ready to dance! I was shushed when the singer of the band said something in Spanish so she could hear that instead, even though she doesn't speak Spanish. Twice. She told me how the trip to bathroom took forever because she had to stop so many times to talk to the real salsa people. She knows most of the insiders by name, sais hi to them, hugs if given a chance. She chatted with band members. The true mission, I believe, is to become one of the insiders, whatever that means. To me this is hard to understand since I'm just there to have fun. I really don't care if anyone there knows my name or not. Since I wasn't impressed by her new status in the Hamilton's salsa world, I got the cold shoulder. Whatever, I'm still a good dancer (for an European)!

To prove that I can dance, I'm going to learn the dance from Armi and Danny's legendary I Want To Love You Tender music video and perform it to a huge audience during my next visit to Finland. Take that, salsa insiders!

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kehuja?

Eilen tanssittiin viimeinen kuubalaisen salsan tanssitunti. Tunnit jatkunevat syksyllä, mutta mitä nyt teen torstai-iltaisin? Viimeisen tunnin kunniaksi opettelimme hieman rumbaa, joka muistuttaa apinoiden tapaa löntystellä viidakossa. Tunnin päätteeksi opettaja sanoi minulle, että eurooppalaiseksi tanssin hyvin. Kiitin kommentista, mutten kyllä oikeastaan tiedä oliko kyseessä kriittinen kommentti eurooppalaisten tanssitaitoja kohtaan, vai minulle suunnattu kehu. Päätin ottaa kommentin kehuna, ja kunhan opettaja saa videon tunnista ladattua YouTubeen, niin voin linkittää todisteita tanssitaidoistani tai niiden puutteesta tännekin.

Kävin tänään ihotautilääkärin juttusilla näyttämässä luomia, joita viime aikoina on tullut lisää. Toivoin jonkinlaista perusteellista tarkastelua, ehkä koepalojenkin ottoa, mutta lääkäritäti vain totesi, että jos nuo luomet eivät kasva tai muutu eri näköiseksi niin eiköhän ne sitten ole ihan ok. Mistä minä tiedän ovatko ne kasvaneet? Kai ne alunperin alkoivat pieninä täplinä ja kasvoivat nykyiseen kokoonsa? Olin hermostunut ennen lääkärikäyntiä, mutta nyt olen oikeastaan vielä huolestuneempi. Minulla on lisäksi kuulemma melanoomalle altis ihotyyppi. Olisi se lääkäri tuon sanottuaan voinut edes teeskennellä tutkivansa luomiani vähän tarkemmin. Täällä on yleistä se, että lääkäri kutsuu muutaman potilaan yhtäaikaa peremmälle, ja jokainen potilas ohjataan omaan pieneen tutkimushuoneeseen odottamaan. Odotushuoneesta pääsee siis odottelemaan toiseen huoneeseen! Lääkäri tai hoitaja sitten kyselee käynnin tarkoitusta, antaa sairaalakaavun puettavaksi, ja häipyy huoneesta. Tänään odottelin em. kaapu päällä 45 minuuttia, jonka jälkeen juttelin lääkärin kanssa ehkä 5 minuuttia. Kaapu on kummallinen takaa avoin ylisuuri yöpaita, jota en oikein koskaan osaa pukea oikein päälleni. Minusta tuntuisi luonnolliselta pukea se päälle kuin aamutakki niin, että avoin halkio jäisi eteen. Taakse se kuitenkin kuuluu, ja kun ei sitä takahalkiota oikein saa pidettyä käsillä kiinni niin persehän se siinä vilkkuu sitten kävellessä. Toisaalta on kivempi pukea päälle tälläinen kaapu kuin olla ihan alasti, tai riisuntua lääkärin katsellessa. Turussa gynekologi kehoitti minua ottamaan housut pois, sitähän varten olin sinne mennyt. Hän siinä sitten istui ja katseli kun nolona kiskoin housuja jalasta. Kanadassa minut jätettäisiin itsekseni vaihtamaan vaatteet kaapuun, ja tutkimuksen aikana paikalla olisi sekä hoitaja että lääkäri - oikeusjuttujen pelossa, tietenkin.

Käpälöintisyytteen pelossa esimerkiksi partioryhmää ohjaava anoppini ei saa koskea ryhmään kuuluvia lapsia, vaikka paikalla olisi muitakin aikuisia. Kerran joku lapsista halusi satutuokion aikana istua anoppini sylissä, ja anopin piti istua takakenossa, kädet selän takana, jottei toimintaa olisi katsottu kyseenalaiseksi. Lapsiin kajoaminen on toki hirveää, eikä sellaista pitäisi tapahtua, mutta joskus tuntuu että varotoimenpiteitä liioitellaan reippaasti, mutta silti ongelma ei katoa minnekään. Kyllähän festariporteillekin voi laittaa vaikka millaisia turvatarkastuksia, mutta jos sitä viinaa sinne alueelle haluaa viedä, niin kyllä sitä sinne saa salakuljetettua.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Nothing Else Mattress

Back in the 90's I remember liking Metallica's Nothing Else Matters. It was a band all the cool boys listened to, and since I didn't appreciate the heavier material Metallica played, NEM was the one. I also "liked" Guns N'Roses, but only because my cool cousin liked them. I can't even name one song. Anyways, after the early 90's I forgot Metallica, along with NKOTB, Kim Wilde, and other interesting music I listened to growing up. Being married to a metal head re-introduced me to Metallica, and this time around I actually like them. Not because my cool husband likes them, but even at work when Metallica is playing on the radio, I rock out a bit. My new-found interest in Metallica is the reason why I was sooooo jealous to the Finns who got to go see them play live in Helsinki last night. Damn you all! Metallica tours USA a lot, but since I'm not exactly the person they want into their country, I have to wait for them to come to Canada. My problem is that the dudes in the band have been playing together so long, they will very likely at some point stop doing it. I just have to hope it happens after I've seen them play.

NKOTB then.. They played in Hamilton last summer, with some other boy band, or what used to be a boy band. I wanted to go see them, but not because I like them. No, my love for them was consumed the first time around, when Joe (or something like that) was the center of my universe. I just wanted to go see what becomes of boy bands when they are not cute and adorable anymore. I didn't get to go, but didn't lose any sleep over it. There are also bands that I loved, and would still love if they would come back. One word: Tehosekoitin. I dreamed of their song last night, had to play it when I woke up, and listened to them all way to work this morning. Tehosekoitin to me means summer. Summer has officially begun!

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Transformers

There are a lot of huge big transport trucks on the road to work with me every morning, and I can't help thinking about Transformers when I see these things. Especially when it's dark out, their head lights look like Transformer eyes. Some trucks look like friendly Autobots, some are definitely Decepticons. I have to admit, commuting with Transformers all around me is rather exciting. Transformers have not talked to me yet, and for my sanity's sake I kinda hope they never will. They do roar, but I figure that's just normal and everyone else can hear the roar, too.

In my last two lab jobs we didn't listen to the radio or anything, but at my co-op lab radio listening is allowed. It's nice to have some background music, but in a big open lab this can also be a problem. I'll just say that people like different kinds of music. At least no one is listening to country!!! Girl next to me loves the top ten hits, and listens to a radio station that plays them. On Monday I didn't mind, even though I heard couple of the songs twice. On Tuesday it started to bother me a bit to hear the same crap over and over again. Not crap, really. Some of the music is ok, but when you hear it million times a day, it starts to suck. It's Friday now, couple of the hits are playing in my head even when I get home, and I'm really hoping the next person who will work the station next to mine next week likes some other kind of music. Why don't I choose the channel then, you might ask. I have tried, but after about an hour the station magically gets changed. I try not to make enemies since I'm the unworthy student, so I'll just let my ears and brain bleed. They'll heal eventually.