perjantai 15. kesäkuuta 2012

Viikko seitsemän melkein purkissa

Tällä viikolla olen oppinut kaikenlaista. Tärkein löytö oli ääkköset työpaikan näppäimistöön, en nimittäin enää oikein osaa käyttää esihistoriallista Windows XP:tä ja sen kieliasetuksia. Ääkkösten puutteessa olen kirjoitellut blogiin englanniksi - anteeksi kaikille, jotka oikeasti osaavat englantia ja ovat kauhuissaan tavailleet sepustuksiani. Muistelen lukiossa oppineeni kovinkin hienoja englanninkielen sanoja ja ilmaisuja, ja kielioppikin oli hallussa. Kanadassa maahanmuuttajille tarjotaan kielikursseja vain, jos kieltä osaa vain vähän tai ei ollenkaan. Sujuvasti englantia sutkauttaville ei sitten olekaan mitään tarjolla, ja koska puhuttu kieli on mitä on, ja koulussakin teksti on sellaista tiedeturinaa, on hienompi ja kaunokirjallisempi kielitaitoni nuupahtanut käyttämättömänä. Kohta en osaa mitään kieltä kiitettävästi kun suomikin rappeutuu äänennopeudella. Elekieli sentään vielä pelaa - naamastani näkee edelleen jos joku asia/ruoka ei miellytä.

Lounashuoneestamme pääsee ulos terassille istumaan taukojen ajaksi niin halutessaan, ja eräs työtoverini osti sinne tomaatintaimia. Eikö olisikin ihanaa haukata tuoretta tomaattia lounaaksi? Entäs jos tomaatin lannoituksena olisi käytetty jätevedenpuhdistamolta labraan analysoitavaksi tuotua vettä? Eihän siinä vedessä kai periaatteessa hirveästi mitään ole jäljellä, mutta silti. Kakkatomaatteja on sitten tarjolla parin viikon päästä, uskallanko niitä maistaa ollenkaan? Toissapäivänä maistoin kiinalaisen työtoverini tarjoamaa rapuvauvaa. Kyseessä oli pieni kokonainen (=kuorellinen) rapu, joka oli kuivatettu ja sitten uitettu jossain sokeriliemessä. Maku oli kalaisa ja karkkimainen, rakenteeltaan kiinalainen herkku muistutti jotain pahvin ja kuivatun omenan risteytystä. Lienee sanomattakin selvää, että rapukarkit jäävät minulta kyllä syömättä jatkossa, mutta maistoinpa ainakin.

Koulu alkaa taas reilun 11 viikon päästä, ja nyt pitäisi sitten alkaa kirjoitella anomuksia ja aneluita opintojen rahoittamiseksi. Koska "tienaan liikaa" kesän aikana, en varmaan saa juurikaan opintolainaa. Täällä kesän tulojen oletetaan olevan kokonaan opiskelijan käytössä, kun vanhemmat ruokkivat, eikä vuokraa tarvitse maksaa. Valitettavasti/onneksi en asu enää vanhempien elätettävänä, joten menot ovat samat kesät talvet, mutta tätä opintolainaihmiset eivät ota huomioon. Opintolainan jäädessä olemattomaksi, pitää anoa erilaisia palkintoja ja apurahoja, ja töidenkin kautta saan anottua tietyn järjestön labrassa työskenneille opiskelijoille tarkoitettua apurahaa. Olen aiemmin saanut muutaman palkinnon ja apurahan itselleni, mutta kova työ niiden hakemisessa on. Ensin pitää kehua oppilaitos maasta taivaisiin, sitten selittää miten palkintoraha auttaisi minua opinnoissani eteenpäin, ja kertoa miten mahdottoman hyvä ja kiitollinen opiskelija olenkaan. Töiden kautta jaettavaa apurahaa varten pitää kirjoittaa tieteellinen raportti, josta tulee saada vähintään arvosanaksi 80/100 jotta edes olisi pieni mahdollisuus saada kyseinen stipendi. Oli se vaan Suomessa niin helppoa, sen kuin vain istui kotona ja odotti opintorahan tipahtamista tilille. Täällä joutuu kirjoittamaan puolikkaan novellin saadaakseen edes vähän apua kohtuuttoman korkeita lukukausimaksuja varten. Edessä oleva lukukausi, syksy 2012, maksaa yli 2000 dollaria, ja siihen päälle sitten pitää vielä ostaa kirjat sun muut. Että ihan turha siellä Suomessa kitistä siitä, miten opiskelijoilla ei ole rahaa tai hyvä olla.

2 kommenttia:

Agentti A kirjoitti...

Onneksi sä olet nerokas ja taitava ja henkisesti edistynyt ja lahjakas niin saat varmasti lahjottua stipendisedät ja saat useammankin apurahan koulua varten! Mä ainakin toivon niin! Muista myös korostaa skandinaavisia viikinkigeenejäsi joiden ansiosta olet älyttömän sitkeä ja pitkäjänteinen ja sun kuuluisi siis ehdottomasti saada lisärahaa opintoihin koska toisin kuin monet kanadalaiset, aiot jopa edistyä opinnoissasi. :) Hyvin se menee. Kuuntelet vaan Apan neuvoja.

Maiju kirjoitti...

Joo, laitan viikinkihakemukset vetämään :)