torstai 26. heinäkuuta 2012

Mielikuvitusjumppatunti

Olen varsin tyytyväinen nykyiseen kuntosaliini, kuuluhan jäsenmaksuun esimerkiksi uima-altaiden rajaton käyttö ja uimatunnit Wesleyn kanssa. Eilen olin Cardio Challenge-tunnilla, jota vetää melko huonokuntoinen, pelottavan liikunnanopettajan perikuva. Yleensä tunnilla pompitaan joko lattialla tai steppilaudalle, ja askelet ovat hyvin yksinkertaisia. Eilen tuntia oli pelkistetty entisestään - steppilaudan käyttämisen sijaan kuvittelimme, että steppilauta on kuin onkin siinä nenän edessä, ja lattian tasalla sitten askelsimme niitä samoja askelia. Mahtoiko kyseessä olla kuivaharjoittelu ennen suuren ja mahtavan steppilaudan käyttöönottoa? Steppilaudat odottivat kiltisti jumppasalin nurkassa, ehkä ensi viikolla sitten jo saamme askeltaa laudan päälle. Jumppatunnin puolivälissä ohjaaja alkoi jakaa hyppynaruja meille, kunnes päätti, että niiden selvittäminen ja solmujen avaaminen veisi liikaa aikaa, joten kuvittelimme hyppivämme narua. Käsiä piti pyörittää jotta mielikuvitushyppynaru saatiin liikkeelle, ja siinä sitten pompittiin. Mihin kuntosaleja edes tarvitaan, jos kaikki oheistarvikkeet voi korvata vilkkaalla mielikuvituksella? Taidankin lounastunnilla mennä uimaan - allasta ei ole, mutta voinen kroolailla taukohuoneen lattialla.

Tänään on kyllä oikeastikin uimatunnin aika, pääsen uimaan ihan oikeasti, märässä vedessä. Viime viikolla sain uitua sen verran pitkän matkan (=10 metriä), että ansaitsin hyljemerkin! Olen nyt virallisesti hylje, lihaksikas mötkäle paksun rasvakerroksen peitossa. Aion ommella uuden kunniamerkkini uikkareihin kiinni, jotta tietävät sitten muutkin varoa kun Hylje hyppää altaaseen. Pois alta kivet ja männynkävyt, lapset ja vesijuoksuvyöt!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Harjoitelkoot lääkäriksi jossain muualla!

Eilen oli edessä pitkään odotettu tapaaminen diabeteslääkärini kanssa, joka on hyvä lääkäri, muttei ehkä maailman mukavin ihminen. Hänen kanssa juteltuani minulla on aina sellainen olo, etten ole hoitanut itseäni tarpeeksi hyvin (tottahan se tietysti on..). Tällä kertaa menin vastaanotolle tyytyväisenä itseeni, sillä olen saanut pitkään ongelmana olleet korkeat aamuverensokerit kuriin. Pettymyksekseni minut otti vastaan lääkäriksi vasta harjoitteleva (kandi?) mies, joka oli niin itseään täynnä, ettei mitään rajaa. Alentuvaan äänensävyyn hän kyseli peruskysymykset läpi, kuristi minua (eli tunnusteli kilpirauhasta, mutta se kyllä tuntui lähinnä kuristamiselta), ja torui minua karkinsyönnin takia. Olen niin huono teeskentelemään pitäväni ihmisistä joista en pidä, että viisitoistaminuuttisemme loppupuolella en edes pystynyt katsomaan häntä silmiin, koko tyyppi oli niin kuvottava! Minut jätettiin sitten reiluksi puoleksi tunniksi odottelemaan varsinaisen lääkärin tapaamista, tosin myös typerä kandi oli huoneessa "oppimassa". Viisiminuuttinen tapaaminen oikean lääkärin kanssa oli ihan informatiivinen kokemus, tunnelmaa tosin hieman latisti jatkuvasti haukotteleva kandi. En tainnut olla tarpeeksi mielenkiintoinen potilas! Kandi myös naurahti ivallisesti kun vastasin lääkärin johonkin kysymykseen, eli oli helppo huomata, että ihmisiä hoivatakseen tämä itserakas idiootti ei ole lääkäriksi lukemassa, vaan rahan ja statuksen takia. Kannattaa ehkä opetella olemaan nauramatta potilaiden vastauksille. Nyt pitää sitten vaan toivoa, että tämä tyyppi ei koskaan tuuraa oman lääkärini kesäloman aikana tms. Kehuja hyvistä aamuarvoista ei tullut, kritiikkiä vaan niistä päivällisarvoista jotka joskus ovat korkealla. Kehunkin sitten vaan itseäni, ja juhlistan asiaa syömällä karkkia.

Diabetekseeni kohdistuu kaikenlaisia tunteita, lähinnä negatiivisia. Ilman sitä olisin luultavasti karkkia mussuttava sohvaperuna, jolla elopainoa olisi reippaasti yli 150 kiloa, eli on siitä kai jotain hyötyäkin ollut. Teininä kun diabetes tuntui epäreiluimmalta, pääsin muutamalle leirille muiden diabeetikkonuorten kanssa, ja ne leirit olivat kokemuksena parhaimmasta päästä. Mietin usein, mitä leirikavereille kuuluu, vaikken ole enää tekemisissä kuin yhden tyypin kanssa. Kai diabetes on meille kuin armeija muille, yhdistää jollain kummallisella tavalla. Leireillä oli hienoa nähdä, että ihan tavallisia nuoriahan me oltiin, ainakin ulospäin. Olisi ehkä pitänyt pitää yhteyttä useampaan leirikaveriin, olisi kiva tietää mitä niille kuuluu. Se kaveri, johon olen nyt pitkästä aikaa yhteydessä, otti mun sukunimen ja muutti mun kotikaupunkiin! Ihme touhua.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Huolenaiheita

Pari viime viikkoa on hujahtanut äänennopeudella ohi töissä kun minua on koulutettu uusiin tehtäviin. Tällä viikolla jouduin palaamaan kakanpaistoasemalle, mikä oikeastaan tuntuu viime viikon jälkeen ihan kivalta. Pari viikkoa sitten minua koulutti tosi mukava ja hauska nainen, mutta viime viikolla kouluttajana oli kaikesta mahdollisesta panikoiva, pienten lasten äiti, joka ei sitten muusta puhunutkaan kun niistä lapsistaan. Opin häneltä kaikenlaisia uusia huolenaiheita liittyen hygieniaan ja pienten lasten kasvatukseen. Esimerkiksi kynsiä ei saa pureskella, koska kynsien alle kertyy bakteereja, ja siitä sitten helposti voi sairastua. Tai vaikka kehittää itselleen vahingossa vähän taudinvastustuskykyä! Lapsille ei myöskään saisi sanoa "Hienosti tehty!", vaan palautteen pitäisi olla rakentavammassa muodossa "Hienosti tehty, etkö olekin ylpeä itsestäsi kun teit näin ja sen tuloksena tapahtui sitä ja tätä!". Tämä pieni mutta merkittävä ero palautteessa kuulemma vaikuttaa dramaattisesti lapsen kehitykseen. Nyt tiedän sitten tämänkin.

Uimakoulussa käydessäni olen huomannut myös muiden (kanadalaisten, maahanmuuttajilla tuntuu olevan vielä vähän maalaisjärkeä jäljellä) vanhempien olevan hysteerisempiä kuin kuvittelinkaan. Lastenaltaassa vanhempiensa kanssa polskuttelevat kakarat, joita valvoo kaksi uimavalvojaa, ovat yleensä pukeutuneet pelastusliiveihin. Triplaturvatoimien ansiosta vanhemmat voivat hengittää melkein normaalisti. Uimalassa on kyllä näkynyt muitakin kummallisia juttuja, joista oudoin oli ehkä musliminainen, joka oli uima-altaassa hame/kaapu ja päähuivi päällä. Täällä Kanadassa kun ei saa syrjiä ketään ihonvärin tai uskonnon takia, joten tämä on ilmeisesti sallittua. Suomessa olen tottunut ajatukseen suihkussa käymisestä ennen altaaseen menoa, jotta allas pysyisi mahdollisimman puhtaana.

Monella on oma uima-allas pihalla, ja kyllä tälläisenä hellekesänä sellaista kaipaakin. En tosin ole missään määrin kiinnostunut uima-altaan kunnossapidosta, joten sellainen jää varmaan hankkimatta, ellei seuraavassa kodissamme sitten satu olemaan allas valmiina pihalla. Työkaverini on myymässä taloaan, ja vaikka uima-allas on myyntivaltti ainakin näin kesällä, kuiva ja kuuma kesä saattaa muuten rajoittaa myyntiä. Koko kesän aikana tällä alueella on satanut ehkä kaksi kertaa, joten ruoho on kaikkialla ruskeaa ja kivan rapeaa. Jotkut kastelevat nurmikkoaan, mutta jos piha on suuri ja vesi tulee omasta kaivosta (kuten taloaan myyvällä naisella), nurtsi saa kuivua ja kuolla ihan rauhassa. Taloa oli käynyt katsomassa potentiaalinen ostaja, joka oli kuitenkin tiedustellut huolestuneena, että mikä talossa on vialla kun ruoho pihalla ei ole vihreää. Maalaisjärkeä Kanadaan, pliis!