lauantai 17. marraskuuta 2012

Aivopesua

Hei, olisko se aika vähän valittaa ja purnata.. Joo!

Luin tässä taannoin aikakausilehdestä artikkelin, missä kirjoitettiin koulujen roolista lasten kasvatuksessa. Taas on lapsettomana vaikea suhtautua kirjoitukseen samalla tavalla kuin lapsellinen suhtautuisi, mutta samapa tuo. Täällä on ilmeisesti tarkoituksena opettaa lapsille koulussa sosiaalista oikeudenmukaisuutta (social justice), eli esimerkiksi samaa sukupuolta olevien liitoista ja mantereen halki kulkevien öljyputkien rakennusaikeista keskustellaan koulussa. Ilmeisesti monet vanhemmat ovat sitä mieltä, että lapsille opetetaan mielipiteitä koulussa iässä, jossa he eivät vielä välttämättä osaa kriittisesti analysoida asioita.

Ala-asteella muistan miten puhuttiin öljyn loppumisesta, radioaktiivisista pilvistä, ja pakolaisista. Aika kaukaisilta nuo jutut silloin kuulostivat, mutta ehkä oli hyvä tietää vähän ainakin siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Osaako ala-asteikäinen sitten arvioida, onko öljyputken rakentaminen hyvä vai huono juttu? Tuskin, aikuisetkaan eivät siitä pääse sopuratkaisuun.

Artikkelissa (tässä linkki) lähinnä kritisoitiinkin tapaa, jolla näitä sosiaalisesti haastavia tilanteita opetetaan lapsille. Esimerkkeinä käytettiin kolmasluokkalaisten järjestämää mielenosoitusta mainitsemiani öljyputkia vastaan. Tuskin lapset tiesivät, että miksi tässä seistään mielenosoituskylttien kanssa.. Quebecissä kuusivuotias pikkupoika ei saanut osallistua koulun nallekarhukisaan (nallepainia?), sillä repusta löytyi kielletty kertakäyttöinen eväspussi eväsrasian sijaan. Kierrätystä pitää opettaa lapsille, ja aikuisetkin mielestäni kaipaavat kertausharjoituksia noin joka viikko, mutta tuo pikkupoika ei varmaan itse edes ollut eväitään pakannut, vaikka joutui kärsimään seuraukset.

Kanadassa ollaan poliittisesti niin korrekteja, että aina ei tiedä mitä saa sanoa ja mitä ei. Yleensä onnistun loukkaamaan vähintään puolta porukasta, mutta hei, I no English speak, you know! Ihmettelinkin lukiessani tapauksesta, jossa neljäsluokkalaisille annettiin puoli tuntia aikaa päättää ketkä kolme ansaitsevat elää: intiaani, mustaihoinen afrikkalainen, kiinalainen, kanadanranskalainen, vai englantia äidinkielenään puhuva henkilö. Aika kinkkinen pulma. Vastaavaa pohdittiin minun uskonnontunnillani lukiossa, siis noin seitsemän vuotta vanhempina. Kaiken tämän koulutuksen tavoitteena on kuulemma kasvattaa lapset kriittisesti analysoimaan ajankohtaisia pulmia, puolustamaan ihmisoikeuksia, ja suojelemaan luontoa. Ihan hienoja tavotteita, mutta mitä järkeä on kieltää sanojen mies ja vaimo (husband and wife) luokkahuoneessa, ja rankaista lapsia niiden käytöstä? Oikea termi on partneri tai puoliso, eli tasapuolisia ollaan kaikenlaisia parisuhteita kohtaan. Hieno juttu, mutta lapset kyllä tajuavat eron ihan itsekin. Jos jollain luokkakaverilla on kaksi äitiä, niin sitten vain on niin. Ajatella että parikymmentä vuotta sitten oli erikoista, että äitini oli yksinhuoltaja. Nykyään taitaa vähemmistöllä olla molemmat vanhemmat kotona kasvattamassa. Artikkelin joku lukija oli kommentoinut, että luokassa opettajat eivät saa enää edes kutsua oppilaitaan erikseen tytöiksi tai pojiksi, sillä on väärin kasvattaa lapsia tiettyyn rooliin. Kyllä nyt vähän entistä feministiäkin ihmetyttää, että mihin näillä kielloilla sitten pyritään?

Ongelma sosiaalisen oikeudenmukaisuuden opetuksessa lienee se, että jokaisella (aikuisella) on oma mielipiteensä, joka sitten luokkahuoneessa muuttuu opettajan säännöksi, jota lapset sitten tottelevat. Jotkut opettajat saattavat opettaa luonnosta huolehtimista istuttamalla puita oppilaiden kanssa, toiset sitten rankaisevat muovisesta eväspussista tai sanan vaimo käyttämisestä. Selviä ohjeita sosiaalisen oikeudenmukaisuuden opetukselle ei ole. Yllätyin lukiessani Englannissa sattuneesta tapauksesta; kuusivuotias poika oli koulussa laulanut "I'm sexy and I know it"-biisiä, ja rangaistuksena sai porttikiellon kouluun joksikin aikaa, sillä laulu tulkittiin seksuaaliseksi ahdisteluksi. Ameriikan meininkiä!

Ilmeisesti esimerkiksi ympäristöuhkien opettaminen kuitenkin on lisännyt lasten ahdistustiloja. Ehkä lasten pitäisi antaa olla lapsia ainakin yläasteelle saakka. Ei sitä välttämättä tarvitse kertoa, että lounaaksi syömäsi kana tapettiin parin kuukauden ikäisenä, eikä se koskaan nähnyt auringonvaloa. Kierrätystä voi opettaa, mutta tarvitseeko kertoa, että Teksasin kokoinen muoviroskasaari kelluu jossain Tyynellämerellä, ja meren otukset kuolevat sen seurauksena?

Unohdin jo mihin tällä kirjoituksella edes tähtäsin, lähinnä kai naureskelin noille luokkahuoneiden säännöille. Lisäksi poliittinen korrektius tässä maassa on naurettavaa, en esimerkiksi enää tiedä millä sanalla mustaihoista saa kutsua. Kuvittelin sanan black olevan hyväksyttävä, mutta kun käytin sitä luokkakavereideni kanssa jutellessani, kaikki alkoivat vilkuilla epäluuloisesti ympärilleen peläten selkäsaunaa joka kyseisen sanan käytöstä seuraa. N-sanaa ei todellakaan saa käyttää, ellei sitten itse ole N ja puhu toiselle N:lle. Välillä olisi hyödyllistä saada käyttää ihonväriä kuvaavia sanoja, sillä meidänkin luokalla on valkoinen ja musta samanniminen poika. Niitä pitää sitten kuvailla että "se pitkä, ruskettuneempi herra X"..

Ei kommentteja: