keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Punaiset valot

Narnia on siitä erikoinen kaupunki, ettei liikennevaloja ole millään tavalla synkronisoitu. Usein työmatkalla pysähdyn melkein jokaisiin valoihin, vaikka toisesta suunnasta ei edes ole tulossa autoja. Lisäksi melkein joka risteyksessä on vasemmalle kääntyville omat valot, eli ensin odotellaan ne toisesta suunnasta tulevat, sitten kääntyvät, ja sitten ehkä pääsee itse liikkeelle. Vihreä aalto käsitteenä pitäisi saada levitettyä tänne saakka, muuten menee hermot ja palaa hihat.

Sama vika tosin on Port Huronissa eilisen koeajelun perusteella, eli siis joen toisella rannalla USAn puolella. Lisäksi heidän liikennevalonsa riippuvat hyvin epävakaan näköisistä vaijereista risteyksen yllä. Täällä valot ovat sentään tolpissa, eivätkä lentele pitkin risteystä. Tällä kertaa matka rajan yli sujui moitteettomasti molempiin suuntiin, ja vaikka tullissa sanoin ostaneeni USAn puolelta tavaraa, en joutunut maksamaan veroja, enkä joutunut edes tarkastukseen. Sääntöjen mukaan alle 48 tunnin matkalta ei saa verovapaasti tuoda mitään, mutta pari kertaa olen jo selvinnyt lisäveroja makselematta. Tällä kertaa matkaan tarttui uuden lenkkarit ja kaljaa. Olo on kuin Tallinnasta palanneella turistilla: kaljaa takakontti täynnä.

Sovittelin lenkkareita parissakin kaupassa myyjien avustuksella, ja kiittelin heidän tuodessaan uusia kokoja ja malleja sovitettavaksi. Kanadalaisille nauretaan USAssa ylettömän kohteliaisuuden takia, ja kai se on tarttunut minuunkin. Ei sillä, että se anteeksi, kiitos, tai mitä kuuluu mitään tarkottaisi, mutta sanottava se on kuitenkin. Kiittelyni takia minut arvattiin kanukiksi molemmissa kaupoissa. Pitää siis seuraavalla kerralla olla tyly, kuten suomalaiseen luonteeseeni kuuluu.

Olen taas tullut elämäni sellaiseen vaiheeseen, että pitäisi olla Suomessa. Välillä on vaan niin vaikea olla niin kaukana perheestä ja niistä muutamasta ystävästä, jotka minua vielä muistavat. Vaikeinta on ehkä tajuta, ettei minun läsnäolollani ole merkitystä tai vaikutusta tapahtumiin (ainakaan toivomallani tavalla), mutta ehkä minun olisi helpompi hyväksyä tapahtuvat asiat, jos olisin niitä todistamassa. Miten muiden elämä voi edetä ja muuttua, jos minä en ole paikalla? Eikös minun ollessani Narniassa muun maailman kuuluisi pysyä ajassa paikallaan?

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hei beibi anna mulle piiskaa

Palkkasin viime torstaina personal trainerin huutamaan minulle kaksi kertaa viikossa. Käyn ihan itsekseni salilla ja koitan hölkätä inspiraation iskiessä, mutta ruokavalion parantamisesta huolimatta ylimääräinen pelastusrengas on pysyvästi juuttunut vyötärön ympärille. Doug lupasi taikoa sen pois, ja kertoi tavoitteekseen sen, että minä vihaan häntä jokaisen treenin jälkeen. Sopii mulle! Vaikka joidenkin mielestä pomotan muita, kaipaan sitä että joku kertoo (tai mieluiten huutaa) mitä seuraavaksi pitää tehdä, ja kun olen jo luovuttamassa, joku huutaa että vielä viisi punnerrusta perkele! Tänään olis sitten ensimmäinen ihanan kamala treeni edessä. Lihaksiin sattuu jo pelkkä ajatuskin.

Itse asiassa etureisiin ja olkapäihin sattuu sen takia, että lauantaina olin kaverin kanssa huvipuistossa. Vuoristoratojen turvapuomit (tai siis mitkä ne on nimeltään ne olkapäiden yli menevät puomit, jotka pitävät matkustajat toivottavasti turvallisesti vaunussa) aiheuttivat mustelmia. Viimeksi olin vuoristoradoissa ehkä viisi vuotta sitten, ja pelonsekaista jännitystä kummempaa oireilua ei ollut. Tällä kertaa melkein jokaisen radan jälkeen me molemmat käveltiin kuin känniläiset, sen verran heitti päässä. Nyt ymmärrän, miksei äitiä tai iskää juuri vuoristoradoissa mun seurana ole näkynyt. Ei vanhat aivot enää kestä sellasta kieputtelua ja ravistelua. Pävän kohokohta oli ehdottomasti Leviathan, joka kipuaa 90 metrin korkeuteen ja melkein tulee pystysuoraan sieltä alas. Nopeutta kertyy enimmillään 148 km/h, eli ei ihme jos puntteja tutisutti etukäteen. Valitettavasti suurin osa ajasta huvipuistossa meni jonotellessa, toisaalta ehkä ihan hyväkin etten ehtinyt kokeilla jokaista vuoristorataa. Illan päätteeksi ratsastin karusellissa hevosella perinteisen tivolimusiikin soidessa taustalla. Karusellit on vaan niin kivoja, vieläkin.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kaksoiselämää

Viiden viikon ajan olen elellyt kaksoiselämää. Viikot asun Sarniassa työharjoittelupaikan lähellä, ja suurimman osan viikonlopuista vietän sitten kotona Hamiltonissa. Hamiltonista Sarniaan on parin tunnin ajomatka, joten joka päivä en suostu matkaa ajamaan. Kerran viikossakin on jo tarpeeksi. Ja kyllä, Keith asuu Hamiltonissa edelleen.. Joka kerta kun kerron kesätyöstä, minulta kysytään, että muuttiko Keith Sarniaan myös. Ehkä olen outo, mutta minulle sopii tälläinen erillään asuminen ihan mainiosti. Yövuorolaista ei muutenkaan viikon aikana juuri näe, joten sama se olenko Sarniassa (eli Narniassa) vai Hamiltonissa. Tämä itsenäisyys/itsekkyys järkyttää monia tuttaviani.

Työharjoittelupaikkani on Shellin öljyjalostamon labrassa. Palkka on erittäin kilpailukykyinen, ja työporukka on ihan mahtava. Tammikuusta huhtikuuhun olin harjoittelussa Hamiltonin kaupungin virassa, ja siellä ei ollut minkäänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Täällä olin osa jengiä ekan viikon aikana. Narnia on täynnä kemianteollisuutta ja öljyjalostamoja, ja joen toisella puolella oleva USA ilahduttaa kaupunkia hiilivoimalansa päästöillä, joten Narnialla on huono maine. Toistaiseksi olen kuitenkin viihtynyt tosi hyvin, ja keksinyt vähän liikaakin tekemistä iltojen iloksi. Töihin pitää herätä jo puoli kuudelta, joten liian myöhään ei sovi harrastella iltaisin. Tälläiselle kaltaiselleni yökyöpelille on tuskaa herätä puoli kuudelta, mutta toisaalta kotiinkin pääsee sitten jo kolmelta. Joka toinen perjantai on lisäksi "Happy Friday", eli vapaapäivä. Ei voi valittaa. Tai no voi: eihän noita dieseleitä ja bensoja kovin kiva ole haistella päivästä toiseen.

Etsin alunperin majoitusta lähempää jalostamoa, mutta päädyin vuokraamaan huoneen paikallisen koulun asuntolasta, joka näin kesäaikaan toimii jonkinlaisena motellina. Minulla on huoneessa kaksi sänkyä, kaksi kirjoituspöytää, kaksi vaatekomeroa, mikroaaltouuni, pieni jääkaappi ja internetyhteys. Käytössäni on oma kylppäri, ja saan lukittua oveni. Eipä sitä neljän kuukauden keikkaa varten paljon muuta tarvitse. Sänky Narniassa on kotipetiä mukavampi, joten ehkä loppukesästä sen ja ilmastointilaitteen houkuttelemana jään viikonlopuiksi Narniaan.. Narnia kuulostaa taianomaiselta, siksi kutsun Sarniaa Narniaksi. Elämässä ei koskaan ole liikaa taikoja ja keijukaisia.