sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Palautelaatikko

Työharjoittelun tärkeä osa on palaute työnantajalta työkauden keskivaiheilla ja lopussa. Palautteessa arvioidaan opiskelijan ominaisuuksia täsmällisyydestä tehdyn työn laatuun ja määrään, kanssakäymisestä työtovereiden kanssa kiinnostukseen työtä kohtaan. Sain tällä viikolla ensimmäisen palautteen nykyiseltä työnantajalta, ja tulokset olivat hieman yllättäviä. Ensinnäkin kiinnostus työtä kohtaan on oman arvioni mukaan 1 (asteikolla yhdestä kymmeneen), mutta työnantaja arvioi sen olevan kasin paikkeilla. Työn laatu ja määrä miellyttivät työnantajaa, ja pyrkimykseni oppia muutakin kuin labrahommia oli pantu merkille. Ilmeisesti kuitenkin kaikkein tärkein parannusta kaipaava ominaisuus on se, että minun tulisi hymyillä enemmän, jotta ihmiset tuntisivat olonsa mukavammaksi läheisyydessäni ja tulisivat juttelemaan. Että näin. Totuushan on se, etten hymyile koska a. vihaan kyseistä työtäni, ja b. olen ujo ja sisäänpäinkääntynyt. Kun opin tuntemaan uuden ihmisen, olen mielestäni melko mukava tyyppi ja hymyilenkin joskus. Tuntemattomat ihmiset ovat ikäänkuin koeajalla, ja koska niistä ei voi koskaan tietää mitä niiden päässä liikkuu, parempi olla varuillaan ja olla hymyilemättä. Nyt minulla on siis kuusi viikkoa aikaa opetella hymyilemään, jotta lopullisessa palautteessa saisin ehkä vähän jotain rakentavaa palautetta, jonka eteen voin oikeasti tehdä jotain. Puolustuksekseni sanottakoon, että toinen työharjoittelija sai yhtä kummallista palautetta: häntä kehoitettiin puhumaan hiljaisemmalla äänellä, sillä muut olivat valittaneet että hän puhuu liian kovaa.

Aloittaessani tässä työharjoittelussa minulle lupailtiin kokemuksia vedenpuhdistamon pienoismallin puolelta, mutta suurimmaksi osaksi olen ollut labraorjana. Korjatakseni moisen vääryyden pyysin ensin pomoa järjestämään minulle mahdollisuuksia oppia vedenpuhdistamojuttuja, mutta kun mitään ei tapahtunut, päätin itse tunkea itseni puhdistamon puolelle. Aamuisin kun labrassa ei juuri ole mitään tekemistä, menen vedenpuhdistamon puolelle ja etsin uhrikseni jonkun operaattorin, ja pyydän saada seurata häntä aamuaskareiden aikaan. Häiritsen heidän keskittymistään kysymällä kysymyksiä ja pyytämällä heitä selostamaan sitä sun tätä. Vihani työtä kohtaan on laimentunut hieman, sillä nyt työ on edes aamuisin edes vähän mielenkiintoista, ja opettaa minulle uusia juttuja.

Samalla työpaikalla, mutta eri työnantajan alaisuudessa (Kanadan ympäristöministeriön) on työharjoittelussa monta luokkakaveriani, ja alunperin työpaikan vastaanottaessani kuvittelin, että tapaisin heitä lounaan merkeissä ainakin aina silloin tällöin. Toistaiseksi olen syönyt lounasta kerran luokkakaverin seurassa näiden kymmenen viikon aikana, eli suunnitelma ei ihan ole toteutunut. Kauniina päivinä kävelen järven rannalle syömään lounasta, tai syön äkkiä lounaan rupuisessa lounashuoneessa ja lähden kävelylle järven rantaan. Sarniassa tajusin miten paljon järven rannalla olo vaikuttaa mielialaani; se rauhoittaa ja jotenkin voimistaa. Nykyisin haaveilenkin talosta järven tai meren rannalla, ikkunasta voisin sitten katsella alati muuttuvaa maisemaa. Varsinkin myrskyn aikaan vettä on ihana katsella. Sisäinen kalani ei osaa vielä uida, mutta se tahtoo veden läheisyyteen.


Ei kommentteja: